Tietä käyden tien on vanki......

.....vapaa on vain umpihanki;)

Lunta siis vihdoin satoi tänne hämeeseenkin nippa-nappa sen verran, että pääsee vihdoin hiihtämään. Mistään hangesta tosin nyt ei voi vielä puhua, mutta toivossa on hyvä elää! Lunta sataa nytkin hiljalleen lisää ja pakkasta on mukavat 6 astetta! Yhtään enempää en edes kaipaisi. Loistava hiihtokeli.
Eilen työkaverin kanssa sovitulle uimahallireissulle raapaisin äkkiä sukset mukaan autoon ja törötin urheiluliikkeen ovella odottamassa niiden kanssa 5min. ennen sen aukeamista. Päivän ja viikon ensimmäisenä asiakkaana olisin varmaan ansainnut jonkunlaisen kunniamaininnan nopeasta etenemisestä suksihuollon luo. Vastaanottava henkilö suhtautui hiukan nuivasti pyyntööni saada molemmat suksiparit huollettuna kainalooni n. 1.5 h:n päästä. Herra huoltoherra, jonka kanssa olin tehnyt jo kahdet loistavat suksikaupat ja joka on auliisti jakanut tiedonjanoiselle keski-ikäiselle naisihmiselle loputonta asiantuntemustaan voitelusta( ja joka sivumennen sanoen on todella lutusen näköinen;)) ilmeisesti tunnisti asiakkaansa ja totesi ykskantaan" jos ne sillon tarviit, niin siiheksi ne laitetaan!"


Tullessani kotiin kävin vielä ladun varressa varmistamassa, että hiihtämään todella pääsee. Latu-uraa ei vielä ole pystynyt vetämään, mutta pohjaa on jo ajeltu pariin kertaan. Luistelusukset siis jalkaan ja kokeilemaan vieläkö se tuntuu yhtä hankalalta kuin viime keväänä. No, eihän se yhtään helpommaksi ollut muuttunut, vaikka keli oli nyt kevyempi kuin kevään suojalumella pohjoisessa. Kuokat, Wassbergit, Mogrenit ja ankat pyöri mielessä suloisena sekasotkuna, kun yritin saada etenemiseen jotain tolkkua! Kyllähän se tasamaalla vielä jotenkin sujuu, mutta auta armias, kun tuleekin ylämäki vastaan! Vauhti pysähtyy kuin seinään ja meno muuttuu räpiköimiseksi. Välillä on pakko pysähtyä huilaamaan ja sydän hakkaa tuhata ja sataa. Tuntuu käsittämättömältä, kuinka toisten meno näyttää niin sujuvalta ja kevyeltä. Mutta vielä minä tämänkin opin, periksi ei anneta ja haastetta pitää olla:)
Sitkeästi vedin kuitenkin 5 km:n lenkin vajavaisella taidollani olan yli vilkuillen. Mahdollisen yleisön uhatessa ovelana pysähdyin muka ihailemaan maisemia ( jotka ei tietenkään tämän 5 vuoden aikana ole muuttuneet miksikään;))


Vaikka latu-uraa ei vielä olekaan, on kuitenkin pertsan hiihtäjien jäljiltä jonkinlainen ura syntynyt latupohjan reunaan ja tänä aamuna lähdin testaamaan toisia suksia. Vanhasta tottumuksesta valitsin tutun 10 km:n lenkin ja täytyy sanoa, että vähempikin olisi riittänyt näin kautta aloittaessa! Harvoin olen edes juostessa vetänyt itseäni niin piippuun kuin tänään. Yhden voileivän turvin ei energia pitkälle riittänyt ja jo puolen välin jälkeen alkoi olla voimat loppu. Hiihtäminen ilman kunnon latua kun on varsin haasteellista näillä nykysuksilla. Tasaiseksi tamppaantuneella pohjalla suksien kurssissa pitäminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä! Ja puolivälin sänkipelto osio pyyhki huolella osan pitovoiteista pohjasta pois, joten palatessa lipsui jo muuallekin kuin vain sivusuuunnassa.
Tyytyväinen olen silti, että vihdoin pääsi hiihtämään ja hyvä, että saa vähän kilomatrejä alle ennen parin viikon päästä olevaa pohjoisen reissua. Alku on joka vuosi vähän hankalaa ja voitelun mieleen palauttaminenkin kestää vähän, kunnes siitä tulee rutiinia.
Sen verran voimille tuo aloitus kuitenkin kävi, että hylkäsin suosiolla suunnitelmani käydä vielä pienellä saunalenkillä  luistellen. Polvet kun lakkasi tärisemästä vasta iltapäivällä ja nälkä ei tuntunut helpottavan ollenkaan. Tänä talvena ei kuitenkaan myöhäisestä lumen tulosta johtuen kuitenkaan ehdi tuhatta kilometriä tulla täyteen, niin mitäs tässä hötkyilemään:) Ja töissäkin kun pitäisi kaiketi ehtiä käymään. Työantaja kuulema sitä edellyttää palkan vastineeksi:D