Mitä viivan alle jää......

Tämän viikon saldo on kolme "juoksu"lenkkiä  à 5 km pk-vauhtia ja yksi 10 km:n sauvakävely sekä melkein kolme tuntia sienimetsällä samoilua! Ei ollenkaan huonosti siis ryhtiliike onnistunut:) 
Kaikki tekniset vempaimet, jotka mittaavat joko aikaa, vauhtia tai matkaa olen suosiolla jättänyt vielä kotiin. Tarkoitus on nyt vaan päästä takaisin rytmiin ja rutiiniin ja nauttia liikkumisesta.
Vannotin itseäni pitämään marjastuksen ja sienestyksen erillään lenkkeilystä, vaan kuinkas sitten kävikään.....
En kertakaikkiaan voinut mitään sille, että silmät rekisteröivät ja aivot tallensivat monta kaunista karvarouskua sauvalenkin varrelta. Onneksi ei ollut mukana mitään mihin niitä olisi poiminut, muuten olisi kävelyrytmi muuttunut melkoisen nykiväksi ja sauvojen kanssa tietysti hankala mitään käsissään kantaakaan!
Toisaalta siinäpä sitten sopivaa huomisen nukkumapäivän aktiviteettia, kun pyöräilen ne sienet sieltä hakemaan. Samallahan voi tarkistaa viime syksyisen suppiskätkön.....Yövuoron jälkeen kun ei passaa kovin rehkiä, ettei sydän sano sopimustaan irti. Sienestys on ihan sopivan leppoisaa puuhaa silloin ja tulee kuitenkin oltua ulkona.
Kummasti niitä sieniä on nyt alkanut löytyäkin, kun en enää odota, että esim. kanttarellit tipahtavat taivaasta eteeni mustikkamättäälle marjareissulla. Tähän asti olen ihmetellyt, kun sienet, varsinkin kanttarellit,ovat selkeästi karttaneet allekirjoittanutta, vaikka ne tiettävästi metsässä kasvavat. 
Ja allekirjoittanut tiettävästi melko paljon viettää aikaansa metsässä;) Vaatii näemmä hieman vaivannäköä, johon tähän asti ei oikein kärsivällisyys riittänyt. Ja eteneminen metsässä on ilmeisesti vaihdettava juoksusta kävelyksi ja välillä ihan pysähdyttäväkin!
Sienestäminen on siis pysähdyttävä kokemus:)

Kurinpalautuksen aika

Jospa elvyttäisi tämän blogin, joka on uinunut kuukausia yhtä autuaasti kuin liikuntaharrastuskin kesän ajan. Jo keväällä tuntui, että juoksu ei oikein maistu, vaikka sitkeästi kävinkin lenkillä vaihtelevalla menestyksellä. Uskottelin itselleni tekeväni korjausliikkeen kesäkuussa, koska lomallahan on aikaa......
Juu, alkukuusta kyllä hölkkäilinkin ihan kiitettävästi, mutta sitten tuli lomareissu ja pian sen jälkeen alkoi työt. Sitten alkoi elämäni hamsterina, eli armoton marjojen keruu:) Sitten kypsyikin kanttarellit ja sen jälkeen syysreissu Inarille kalaan. Nyt on pakastimet turvoksissa marjoista ja sienistä ja vaikka suolasieniä vielä olisikin hakusessa, niin ehkä tuota aikaa nyt vihdoin riittäisi liikunnallekin.
Kaikkinainen syöpöttely, juopottelu ja muu kesäinen rappiotila siis päättyköön ja urheilu alkakoon.
Viime viikolla hölköttelin jo menestyksekkäästi yhden 5 km:n lenkin etanavauhtia, mutta joka tapauksessa koko matkan hölkäten, joten ei se pohjakunto sieltä mihinkään ole kadonnut. Sitä paitsi pitäähän huippu-urheilijatkin ylimenokausia!
Tänä aamuna löysin jälleen itseni lenkiltä, joten ehkäpä tämä tästä taasen.....
Kevään tahmoamisellekin löytyi syy taannoin, kun tohtorisetä kertoi hemoglobiinin olevan tosi alhaalla ja rautavarannot lähes tyhjät jostain syystä. Sitä syytä ei selvinnyt, mutta kesäisen rautakuurin jälkeen luulisi ainakin sen puolesta voimia juoksuun taas riittävän.
Pahinta oikeastaan on, että lenkkeilyn myötä on jäänyt päiväohjelmasta myös venyttelyt ja parin kuukauden intensiivisen metsässä kykkimisen jälkeen tunnen itseni yhtä notkeaksi kuin rautakanki. Niska jumissa , selkä jumissa, pohkeet tukossa jne. Jopa jalkapohjia kiristää lenkin aikana.
Ajattelinkin, että blogin päivittäiminen silloin tällöin voisi ehkä tukea mukavasti normaaliin rytmiin pääsyä. Kun aktiviteetit on julkisesti kaiken kansan nähtävillä ei ole niin helppo laistaa suunnitelmistaan:)
Kohti uutta nousua, siis!

Tietä käyden tien on vanki......

.....vapaa on vain umpihanki;)

Lunta siis vihdoin satoi tänne hämeeseenkin nippa-nappa sen verran, että pääsee vihdoin hiihtämään. Mistään hangesta tosin nyt ei voi vielä puhua, mutta toivossa on hyvä elää! Lunta sataa nytkin hiljalleen lisää ja pakkasta on mukavat 6 astetta! Yhtään enempää en edes kaipaisi. Loistava hiihtokeli.
Eilen työkaverin kanssa sovitulle uimahallireissulle raapaisin äkkiä sukset mukaan autoon ja törötin urheiluliikkeen ovella odottamassa niiden kanssa 5min. ennen sen aukeamista. Päivän ja viikon ensimmäisenä asiakkaana olisin varmaan ansainnut jonkunlaisen kunniamaininnan nopeasta etenemisestä suksihuollon luo. Vastaanottava henkilö suhtautui hiukan nuivasti pyyntööni saada molemmat suksiparit huollettuna kainalooni n. 1.5 h:n päästä. Herra huoltoherra, jonka kanssa olin tehnyt jo kahdet loistavat suksikaupat ja joka on auliisti jakanut tiedonjanoiselle keski-ikäiselle naisihmiselle loputonta asiantuntemustaan voitelusta( ja joka sivumennen sanoen on todella lutusen näköinen;)) ilmeisesti tunnisti asiakkaansa ja totesi ykskantaan" jos ne sillon tarviit, niin siiheksi ne laitetaan!"


Tullessani kotiin kävin vielä ladun varressa varmistamassa, että hiihtämään todella pääsee. Latu-uraa ei vielä ole pystynyt vetämään, mutta pohjaa on jo ajeltu pariin kertaan. Luistelusukset siis jalkaan ja kokeilemaan vieläkö se tuntuu yhtä hankalalta kuin viime keväänä. No, eihän se yhtään helpommaksi ollut muuttunut, vaikka keli oli nyt kevyempi kuin kevään suojalumella pohjoisessa. Kuokat, Wassbergit, Mogrenit ja ankat pyöri mielessä suloisena sekasotkuna, kun yritin saada etenemiseen jotain tolkkua! Kyllähän se tasamaalla vielä jotenkin sujuu, mutta auta armias, kun tuleekin ylämäki vastaan! Vauhti pysähtyy kuin seinään ja meno muuttuu räpiköimiseksi. Välillä on pakko pysähtyä huilaamaan ja sydän hakkaa tuhata ja sataa. Tuntuu käsittämättömältä, kuinka toisten meno näyttää niin sujuvalta ja kevyeltä. Mutta vielä minä tämänkin opin, periksi ei anneta ja haastetta pitää olla:)
Sitkeästi vedin kuitenkin 5 km:n lenkin vajavaisella taidollani olan yli vilkuillen. Mahdollisen yleisön uhatessa ovelana pysähdyin muka ihailemaan maisemia ( jotka ei tietenkään tämän 5 vuoden aikana ole muuttuneet miksikään;))


Vaikka latu-uraa ei vielä olekaan, on kuitenkin pertsan hiihtäjien jäljiltä jonkinlainen ura syntynyt latupohjan reunaan ja tänä aamuna lähdin testaamaan toisia suksia. Vanhasta tottumuksesta valitsin tutun 10 km:n lenkin ja täytyy sanoa, että vähempikin olisi riittänyt näin kautta aloittaessa! Harvoin olen edes juostessa vetänyt itseäni niin piippuun kuin tänään. Yhden voileivän turvin ei energia pitkälle riittänyt ja jo puolen välin jälkeen alkoi olla voimat loppu. Hiihtäminen ilman kunnon latua kun on varsin haasteellista näillä nykysuksilla. Tasaiseksi tamppaantuneella pohjalla suksien kurssissa pitäminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä! Ja puolivälin sänkipelto osio pyyhki huolella osan pitovoiteista pohjasta pois, joten palatessa lipsui jo muuallekin kuin vain sivusuuunnassa.
Tyytyväinen olen silti, että vihdoin pääsi hiihtämään ja hyvä, että saa vähän kilomatrejä alle ennen parin viikon päästä olevaa pohjoisen reissua. Alku on joka vuosi vähän hankalaa ja voitelun mieleen palauttaminenkin kestää vähän, kunnes siitä tulee rutiinia.
Sen verran voimille tuo aloitus kuitenkin kävi, että hylkäsin suosiolla suunnitelmani käydä vielä pienellä saunalenkillä  luistellen. Polvet kun lakkasi tärisemästä vasta iltapäivällä ja nälkä ei tuntunut helpottavan ollenkaan. Tänä talvena ei kuitenkaan myöhäisestä lumen tulosta johtuen kuitenkaan ehdi tuhatta kilometriä tulla täyteen, niin mitäs tässä hötkyilemään:) Ja töissäkin kun pitäisi kaiketi ehtiä käymään. Työantaja kuulema sitä edellyttää palkan vastineeksi:D

Vihdoin täälläkin!

Nimittäin ensilumi:)  
Puhtaana, pehmeänä ja valkoisena se peitti tienoon aamulla ylösnoustessa. Poissa oli kura, lika ja loputon syvä pimeys, jota on jatkunut ja jatkunut tänä syksynä. Lopulta sai kaivaa naftaliinista nastalenkkarit. Onneksi lunta oli kuitenkin vain muutama sentti; se ei vielä tee juoksemisesta raskasta.
Mustaa kahvia ja pari desiä Hart Sportia koneeseen ja metsään kuluttamaan eileisen pikkujoulun mässäilyn tuloksia. (Mikä siinä onkin, että maksetun pöydän ääressä sitä menettää järjen ja kohtuuden kokonaan ja mättää ruokaa lautaselleen kuin seuraavaateria olisi jossain valovuosien päässä;))

Pehmeä narskuva lumi tossujen alla tuntui ihanalta ja vaimensi kivasti askeleita.Olin jo etukäteen päättänyt juosta ainakin 10 km mikäli viime viikolla itsestään muistutellut penikkavaiva äityisi lenkkiä häiritsemään. Varovaisesta alusta huolimatta ensimmäiset viisi kilometriä pohkeita kiristi pahasti. Yritin vedellä rennosti ja puolivälin jälkeen alkoi lihakset lämmetä ja juoksu sujua. Viimeiset kilometrit olivat suorastaa lennokkaita ja täynnä liikunnan ja juoksun iloa puhtaimmillaan. Penikoista taisin päästä säikähdyksellä tällä kartaa ja toivottavasti jatkossakin, koska pahimmillaan se on vaiva, joka estää juoksemisen moneksi kuukaudeksi:/

Lenkkeilijöitä oli tosi paljon liikkeellä näin pyhäaamuna ja vastaantulijoita katsellessa voi vaan todeta, että lenkkipolulla ei ruttunaamoja näy;) Ainoastaan iloisia ilmeitä. Endorfiinimyrskyn silmässä mieleen nousi ajatus; kuinka paljon menettääkään ihminen, joka ei liikuntaa harrasta! Sohvan pohjalla ei tälläisia tunnelmia tavoita, vaikka väsyneenä sekin voi ihan antoisa paikka olla :D

Nyt, kun kesä mennyt on......

.....syksy saapuu! 
Melkein puoli vuotta mennyt ilman mielenliikkeitä ja aika vähillä muillakin liikkeillä;) Ihan niinkuin kesäkuussa kirjoitin, menneenä kesänä oli paljon intensiivistä urheilua häiritseviä muuttuvia tekijöitä. Ihan mukavia asioita kaikki tyynni; kummitytön rippijuhlat, lapsenlapsen syntymä,omat pyöreet, pojan ja miniän vihkiäiset ja sitten vielä ristiäiset. Vaikkei näistä mitään päivätolkulla juhlittukaan, ajatukset ja rytmin ne sekoittivat kuitenkin niinkin paljon, että jossain vaiheessa katsoin parhaaksi luopua tavoitteellisesta treenaamisesta. Vaikka alkukesä meni vielä suht hyvin, niin mammaksi tulon laskettu aika kun oli samana päivänä ensimmäisen suunnitellun puolimaran kanssa ja nuorenparin vihkiminen toisen puolimaran aattona, niin arvata saattaa, mikä jäi toissijaiseksi.
Kaiken lisäksi heinäkuussa runsas mustikkasato lenkkipolkujen varrella muodosti kohtalaisen ylipääsemättömän esteen metsässä juoksemiselle;) Ts. metsässä kyllä tuli juostua joka päivä, mutta ihan eri merkityksessä, kuin treenaamistarkoituksessa. Koska en tiettyjen anatomisetn esteiden takia pysty marjamättäällä kovin pitkään yhtäsoittoa kykkimään, on sinne mentävä vastaavasti useammin. Eli joka päivä! Ja siihen tulee hirveä himo!! Nimittäin marjastamiseen......Niin kauan kerätään, kun vähänkin jotakin löytyy ja pakastimeen mahtuu:) No; kun mustikat oli kerätty, kypsyi luonnollisestikin vadelmat......sitten puolukat...ja sen jälkeen suppilovahverot nousivat......Ensimmäiset suppikset löysin sattumalta puolukkareissulla ja niitähän sitten piti käydä ahnehtimassa ihan marraskuullakin vielä! Vaikka tykkään kerätä ja syödä sieniä, en ole ollut koskaan kova sienestämään. Ei riitä katsokaas kärsivällisyys niiden etsimiseen! Ne pitäisi tuoda valmiiksi nenän eteen, sitten kyllä kerään. Ja noin, jos sattumalta löydän hyvän paikan. Yhtenäkin syksynä löysin valtaisan herkkutattiapajan tällä samalla taktiikalla; olin etsimässä puolukoita!  Sinä talvena oli pakastin jokseenkin täynnä herkkutattia:)
Lähtipä nyt juttu hiukan rönsyilemään......Lenkkeilyn sijaan siis keskityin lähinnä ravinnon hankkimiseen luolanaisen tavoin. Puolustuksekseni voin sanoa, että tein sentään retket pyörällä ja kilometrejä tuli 5-10 joka kerta. Maastopyöräilyä, ei mitään tasaisella asfaltilla junnaamista .
Mutta nyt on marjat ja sienet poimittu ja voi taas keskittyä liikuntaan. Jokunen viikko sitten pahanlaiset rytmihäiriöt keskeytti  hyvin alkaneen ylimenokauden, mutta nyt on lääkitys kohdallaan ja taas mennään:) Juoksua,sauvakävelyä, vesijuoksua ja uusin hurahdus; painollinen hulavanne! Sen kanssa olen nyt veivannut lonkat mustelmille:) Tosi nopeasti se alkoi pysyä vyötäröllä ja löytyi sopiva hetkutusrytmi, mutta painon ansiosta pyörimisrata ei aina tahdo pysyä vaakatasossa, vaan varsinkin " vastaanottava" lonkka tahtoo saada kolhuja vanteen sisällä olevista painomuhkuroista. Hauskaa joka tapauksessa ja kuten kaikessa muussakin, minkä aloitan, täysillä mennään tässäkin heti:D

Lunta nyt vaan odottelen, että pääsisi taas hiihtämään. Tällä viikolla oli tarkoitus mennä Pyhälle ensilumille hiihtämään, loma kun on. Mutta, mutta.....lunta ei oikein ole sielläkään . Viime viikon lopulla avattiin ensimmäinen rinne ja 1.5 km ensilumen latua.Kun en laskettelua harrasta(vielä), niin ei oikein houkutellut ajaa sinne asti tahkoamaan tuota 1.5km pätkää, kun luonnon lunta on vain pari senttiä.
Positiivista tässä kaikessa on, että kevääseen on vain nelisen kuukautta ja sitten onkin taas uudet kujeet! Kesäloma ensi kesänä heti kesäkuussa ja silloin toivottavasti luodaan hyvä pohja tuleville liikuntatapahtumille:) 

Vuorotyön kirot vs. lenkkeilyn ilot

Hups vaan, onpas aikaa vierähtänyt tosiaan, kun olen viimeeksi tänne kirjoitellut. On tainnut uusi gps-reittitallennin viedä mennessään pahemman kerran:)

Olen viimeaikoina pohtinut, kuinka pieni suunnanmuutos ajatusmaailmassa voi saada aikaan suuren muutoksen treeneissä ja elämässä tietenkin yleensäkin. Vielä n. 1.5 vuotta sitten mietin ja olin miettinyt jo pidempään, kuinka kiva olisi joskus juosta maraton tai edes puolimaraton, mutta epäsäännöllistä kolmivuorotyötä tehdessä riittävän määrätietoinen ja tavoitteellinen treenaaminen on lähes mahdotonta. Tai siis niin luulin:) Miten sovittaa työvuorojen lomaan pitkät lenkit, vauhtilekit, intervallit, vauhtileikittelyt, vedot,normilenkit, voimaharjoitukset, palauttavat lenkit, venyttelyt sekä suositeltavat muut lajit? Miten jaksaa juosta riittävän monta lenkkiä viikossa? Miten sovittaa tarvittavat lepopäivät tasaisesti treenipäivien väliin?
Juoksija-lehden tilaajalahjana oli kuitenkin tullut kirja nimeltä " Matkalla maratonille" ja sitä ja treeniohjelmia lueskellessani alkoi pikkuhiljaa kypsyä ajatus kokeilemisesta. Voisihan alkaa kokeilla päivä ja viikko kerrallaan miten treeni edistyisi ohjelmaa seuraten. Onhan vuorotössä toisaalta se hyväkin puoli, että vapaita aamuja esim. on enemmän johtuen iltavuoroista ja vapaapäivät ovat säännöllisen epäsäännöllisesti. Eipä se ota jos ei annakaan.
Olen aamuihminen ja siitä johtuen lenkit on siis sijoitettava iltavuoro- ja vapaapäiville ja lepopäivät pääosin aamuvuoropäiville. Aamulenkeistä olen aina tykännyt vaan iltapäivällä töiden jälkeen tai illalla myöhään ei enää onnistu. Muutamia kertoja pakon sanelemana olen onnistunut jopa raahaamaan itseni lenkkipolulle aamuvuoron jälkeen vastoin luontaista rytmiäni, jos muuten olisi uhannut liian pitkä lenkkitauko. Joskus kun sattuu useampi aamuvuoro peräkkäin ja kolmenkin päivän lenkkitauko on jo syntisen pitkä. Jonkun verran jouduin tosiaan soveltamaan välillä ja joskus viikon kaksi lepopäivää tuli pidettyä peräkkäin, vaikka niin ei tietenkään ole tarkoitus, eikä järkevää.
Oma ongelmansa on vielä sitten yövuoro! Pätkäaamun jälkeen on pakko mennä heti nukkumaan, jos ylipäänsä nukkua aikoo ennen valvomista. Sinä päivänä jää siis lenkki väliin. Valvotun yön jälkeen taas lenkkeily on itsemurha ilman asetta, varsinkin tällä ikää. 
Niin siis aloin seuraamaan harjoitteluohjelmaa mielessäni kotinurkilla järjestettävä Suomen ensimmäinen maastopuolimaraton. Vielä oli ongelmana, että loman jälkeen luultavasti olisin töissä juuri sen viikonlopun. Sekin probleemi ratkesi kuin itsestään ja lopulliseen päätökseen siivitti pieni ketutus huomattuani lomaani siirretyn viikolla eteenpäin. Tuon siirron ansiosta olinkin siis vapaalla juuri sen tärkeän viikonlopun, eikä osallistumiselle ollutkaan mitään esteitä. Edeltävä kuukauden loma mahdollisti keskittymisen treeniin.
Ja kas; ihme tapahtui! Juoksin kuin juoksinkin ensimmäisen puolimaratonin viime kesänä. Ja vielä tavallista haastavamman johtuen reitin kovista ja monista nousuista. Tänä kesänä toivottavasti jatkoa seuraa, haaveena on ollut jopa useampi kuin yksi tapahtuma. Muuttuvia tekijöitä vaan on tänä kesänä enemmän ja niistä johtuen haave ei ehkä toteudu. Lomakin on vasta elo-syyskuulla ja vapaiden järjestäminen tarvittaville viikolopuille voi olla ongelmallista, mutta jospa edes yhden puolikkaan saisin plakkariin:) Ainakin tuli todistettua taas, että todelliset esteet lenkkeilylle ja treenaamiselle on vaan korvien välissä:)  Ehkä siis vielä joskus se täysmaratonkin!

Heia, Heia ja Mylogger:)

Työkaverin vinkistä tulin liittyneeksi liikuntaväen jonkinlaiseen Face-Book-tyyppiseen omaan sivustoon ja jäin tietenkin koukkuun heti kerrasta. Voiko olla hauskempaa tapaa pitää kirjaa treeneistään ja saada samalla kannustusta. Kun seuraa muiden treenejä ja omat on julkisia, myös itsekuri treenaamisen suhteen paranee. Silti sivusto on mielestäni "veitikoille vaan ei tosikoille"; toiset näämmä merkkaavat esim. shoppailun treenaamiseksi:) Toki nykyisissä hehtaarihalleissa se jonkinmoista hyötyliikuntaa vähintäänkin on. Jokainen taaplaa siellä tyylillään ja mahdollisia merkattavia lajeja on varmaan sata aina rakastamisesta aivojumppaan asti, joten merkintöjä kyllä kertyy. Vain mielikuvitus on rajana:) Itse käytän sivua ihan oikeiden treenien merkkaamiseen, on aika palkitsevaa nähdä ruudulla janana omat harjoitukset ja aktiivisuus, joista sivusto palkitsee erilaisin tasoin tyyliin pronssi-hopea-kulta...

Voi myös asettaa itselleen tavoitteita viikko/ kuukausi/ vuositasolla ja tietenkin määritellä kenen haluat omat tietosi näkevän tai mitä niistä. Voit liittyä erilaisiin ryhmiin ja käydä keskusteluja, joissa tosin on vielä ollut aika hiljaista.....Voi saada ja antaa kannustusta toisille. Tykkään kovasti!
Ainoa harmituksen aiheeni on, että taaskaan en saanut omia kavereitani innostumaan tästäKÄÄN asiasta (sorry vaan kamut, jos tätä luette, mutta tältä tuntuu)  Onneksi on yksi työkaveri joka innostuu mistä vaan( terveisiä Hannalle:)) ja tässä tapauksessa toki niinpäin, että Hannalta sain kipinän tähän. Onko ihmisiltä kadonnut leikkimielisyys ja kokeilunhalu, vai mistä on kysymys? Olenko ainoa, joka tykkää sähköisestä kommunikointimuodosta? Vai pitäisikö itseni olla keski-ikäisempi ja keskiluokkaisempi ja keskittyä vaan lainankorkoihin ja taloudellisiin suhdanteisiin sekä työelämän haasteisiin?


NO, mutta kyseisestä sivustosta on myös havaittavissa heti muitakin seurauksia omaan käyttäytymiseeni kuin ehkä entisestään tehostunut treenin seuranta! Tämän blogin pitäminen ei enää tunnukaan niin merkitykselliseltä kuin aloittaessa. Uusi purkamisreitti kun treenifiiliksille avautui yhtäkkiä. Toki tänne voi fiilistellä hiukan laajemmin ja syvällisemmin, kun taas tuohon toiseen merkataan vaan päällimmäiset  tunnelmat tuoreeltaan ja ehkä enemmän silkkaa faktaa tyyliin sykkeet, kalorit, ajat ja matkat.

Ilokseni sain toiselta työkaverilta vinkin myös toiseen uuteen inspiraattoriin; myloggeriin, joka on siis jonkinlainen pieni satelliittipaikannin, joka lenkillä mittaa kuljetun matkan ja kotona sitten tietokoneeseen liitettynä näyttää karttana kuljetun reitin, korkeuserot, vauhdin mm. Kapistus on parin sokerinpalan kokoinen eikä hintakaan päätä huimaa(n.50-60e) Kaikenlisäksi pitäisi löytyä ihan isommista tavarataloista! Kynnet syyhyten nyt odotan siis tilipäivää, että uskaltaa taas tehdä uusia hankitoja, budjetti kun on HIEMAN tiukka tällä hetkellä. Urheilun maailma on kivoja leluja tulvillaan ja ken tietoa lisää, se rahanmenoa lisää:)
Mutta anyway; juoksukausi siis hyvässä vauhdissa ja suunnitellun MAHDOLLISEN yhden puolimaratonin sijaan mielessä kangasteleekin nyt kolme eri juoksutapahtumaa tälle kesälle, mutta niistä vielä hys-hys! Katsotaan kuinka käy ja perästä kuuluu:)