Tuli sitten todistetuksi, että talven pitkät ja hitaat hiihtolenkit on tosiaan tehneet peruskunnolle hyvää:) Kävin aamulla juoksemassa metsässä toisen kerran tänä keväänä, kun lumet on vihdoin sieltäkin sulaneet.Vaikka heti lenkin alussa on jumalattoman pitkä ja aika jyrkkäkin ylämäki, pysyi syke aika hyvin alle 140, mikä aiemmin on ollut melkein mahdottomuus vaikka kuinka kevyttä lenkkiä olisi yrittänyt. Maksimisyke mittarin mukaan on ollut jossain kohtaa 169 (varmaan loppuvaiheessa mäkeä), mutta keskisyke tosiaan 139 ja alamäessä laski jopa 120 tuntumaan. Tämähän kertoo siis nopeasta palautumiskyvystä ja se puolestaan kunnon kohentumisesta. Kuitenkin lenkkiin käytetty aika kertoi, että juoksuvauhti ei ollut hitaampi kuin ennenkään kevyellä lenkillä. Toinen merkillepantava juttu oli se, että niin edelliskerralla kuin tänäänkin juoksin myös ylämäet suht vaivatta vaikka ne viime vuonna vielä usein tuotti tuskaa.
Mietin myös, että varmaan on tulevien lenkkien kannalta tärkeää, miten juoksee kauden ekat lenkit. Jos muistiin jää jälki, että tässä kohtaa viimeeksikin heivasin kävelyksi, iskee väsymys takuuvarmasti seuraavillakin lenkeillä samassa kohtaa. Ainakin viime vuonna kävi juuri näin. Kai sitä tavallaan antaa luvan itselleen kävellä esim. tietyn ylämäen, jos on edellisilläkin lenkeillä kävellyt siinä kohtaa. Haluaisi juosta, mutta pää sanoo, ettei jaksa. Ihmisen psyyke on kummallinen ja kiemuroita täynnä:) En yhtään kyseenalaista huippu-urheilijoiden harrastaman mielikuvaharjoittelun merkitystä:)
Tämän aamun lenkistä jäi hyvä fiilis, huomenna olisikin sitten pitkän lenkin vuoro. Katsotaan mitä sykemittari sitten mulle tarinoi, viime viikon pitkällähän se ei ollut mukana.
Ajatuksia ja fiiliksiä liikunnasta ja retkeilystä sekä vähän niiden vierestäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti