Vihdoin täälläkin!

Nimittäin ensilumi:)  
Puhtaana, pehmeänä ja valkoisena se peitti tienoon aamulla ylösnoustessa. Poissa oli kura, lika ja loputon syvä pimeys, jota on jatkunut ja jatkunut tänä syksynä. Lopulta sai kaivaa naftaliinista nastalenkkarit. Onneksi lunta oli kuitenkin vain muutama sentti; se ei vielä tee juoksemisesta raskasta.
Mustaa kahvia ja pari desiä Hart Sportia koneeseen ja metsään kuluttamaan eileisen pikkujoulun mässäilyn tuloksia. (Mikä siinä onkin, että maksetun pöydän ääressä sitä menettää järjen ja kohtuuden kokonaan ja mättää ruokaa lautaselleen kuin seuraavaateria olisi jossain valovuosien päässä;))

Pehmeä narskuva lumi tossujen alla tuntui ihanalta ja vaimensi kivasti askeleita.Olin jo etukäteen päättänyt juosta ainakin 10 km mikäli viime viikolla itsestään muistutellut penikkavaiva äityisi lenkkiä häiritsemään. Varovaisesta alusta huolimatta ensimmäiset viisi kilometriä pohkeita kiristi pahasti. Yritin vedellä rennosti ja puolivälin jälkeen alkoi lihakset lämmetä ja juoksu sujua. Viimeiset kilometrit olivat suorastaa lennokkaita ja täynnä liikunnan ja juoksun iloa puhtaimmillaan. Penikoista taisin päästä säikähdyksellä tällä kartaa ja toivottavasti jatkossakin, koska pahimmillaan se on vaiva, joka estää juoksemisen moneksi kuukaudeksi:/

Lenkkeilijöitä oli tosi paljon liikkeellä näin pyhäaamuna ja vastaantulijoita katsellessa voi vaan todeta, että lenkkipolulla ei ruttunaamoja näy;) Ainoastaan iloisia ilmeitä. Endorfiinimyrskyn silmässä mieleen nousi ajatus; kuinka paljon menettääkään ihminen, joka ei liikuntaa harrasta! Sohvan pohjalla ei tälläisia tunnelmia tavoita, vaikka väsyneenä sekin voi ihan antoisa paikka olla :D