Mitä viivan alle jää......

Tämän viikon saldo on kolme "juoksu"lenkkiä  à 5 km pk-vauhtia ja yksi 10 km:n sauvakävely sekä melkein kolme tuntia sienimetsällä samoilua! Ei ollenkaan huonosti siis ryhtiliike onnistunut:) 
Kaikki tekniset vempaimet, jotka mittaavat joko aikaa, vauhtia tai matkaa olen suosiolla jättänyt vielä kotiin. Tarkoitus on nyt vaan päästä takaisin rytmiin ja rutiiniin ja nauttia liikkumisesta.
Vannotin itseäni pitämään marjastuksen ja sienestyksen erillään lenkkeilystä, vaan kuinkas sitten kävikään.....
En kertakaikkiaan voinut mitään sille, että silmät rekisteröivät ja aivot tallensivat monta kaunista karvarouskua sauvalenkin varrelta. Onneksi ei ollut mukana mitään mihin niitä olisi poiminut, muuten olisi kävelyrytmi muuttunut melkoisen nykiväksi ja sauvojen kanssa tietysti hankala mitään käsissään kantaakaan!
Toisaalta siinäpä sitten sopivaa huomisen nukkumapäivän aktiviteettia, kun pyöräilen ne sienet sieltä hakemaan. Samallahan voi tarkistaa viime syksyisen suppiskätkön.....Yövuoron jälkeen kun ei passaa kovin rehkiä, ettei sydän sano sopimustaan irti. Sienestys on ihan sopivan leppoisaa puuhaa silloin ja tulee kuitenkin oltua ulkona.
Kummasti niitä sieniä on nyt alkanut löytyäkin, kun en enää odota, että esim. kanttarellit tipahtavat taivaasta eteeni mustikkamättäälle marjareissulla. Tähän asti olen ihmetellyt, kun sienet, varsinkin kanttarellit,ovat selkeästi karttaneet allekirjoittanutta, vaikka ne tiettävästi metsässä kasvavat. 
Ja allekirjoittanut tiettävästi melko paljon viettää aikaansa metsässä;) Vaatii näemmä hieman vaivannäköä, johon tähän asti ei oikein kärsivällisyys riittänyt. Ja eteneminen metsässä on ilmeisesti vaihdettava juoksusta kävelyksi ja välillä ihan pysähdyttäväkin!
Sienestäminen on siis pysähdyttävä kokemus:)

Kurinpalautuksen aika

Jospa elvyttäisi tämän blogin, joka on uinunut kuukausia yhtä autuaasti kuin liikuntaharrastuskin kesän ajan. Jo keväällä tuntui, että juoksu ei oikein maistu, vaikka sitkeästi kävinkin lenkillä vaihtelevalla menestyksellä. Uskottelin itselleni tekeväni korjausliikkeen kesäkuussa, koska lomallahan on aikaa......
Juu, alkukuusta kyllä hölkkäilinkin ihan kiitettävästi, mutta sitten tuli lomareissu ja pian sen jälkeen alkoi työt. Sitten alkoi elämäni hamsterina, eli armoton marjojen keruu:) Sitten kypsyikin kanttarellit ja sen jälkeen syysreissu Inarille kalaan. Nyt on pakastimet turvoksissa marjoista ja sienistä ja vaikka suolasieniä vielä olisikin hakusessa, niin ehkä tuota aikaa nyt vihdoin riittäisi liikunnallekin.
Kaikkinainen syöpöttely, juopottelu ja muu kesäinen rappiotila siis päättyköön ja urheilu alkakoon.
Viime viikolla hölköttelin jo menestyksekkäästi yhden 5 km:n lenkin etanavauhtia, mutta joka tapauksessa koko matkan hölkäten, joten ei se pohjakunto sieltä mihinkään ole kadonnut. Sitä paitsi pitäähän huippu-urheilijatkin ylimenokausia!
Tänä aamuna löysin jälleen itseni lenkiltä, joten ehkäpä tämä tästä taasen.....
Kevään tahmoamisellekin löytyi syy taannoin, kun tohtorisetä kertoi hemoglobiinin olevan tosi alhaalla ja rautavarannot lähes tyhjät jostain syystä. Sitä syytä ei selvinnyt, mutta kesäisen rautakuurin jälkeen luulisi ainakin sen puolesta voimia juoksuun taas riittävän.
Pahinta oikeastaan on, että lenkkeilyn myötä on jäänyt päiväohjelmasta myös venyttelyt ja parin kuukauden intensiivisen metsässä kykkimisen jälkeen tunnen itseni yhtä notkeaksi kuin rautakanki. Niska jumissa , selkä jumissa, pohkeet tukossa jne. Jopa jalkapohjia kiristää lenkin aikana.
Ajattelinkin, että blogin päivittäiminen silloin tällöin voisi ehkä tukea mukavasti normaaliin rytmiin pääsyä. Kun aktiviteetit on julkisesti kaiken kansan nähtävillä ei ole niin helppo laistaa suunnitelmistaan:)
Kohti uutta nousua, siis!