500 kilometriä elämäniloa:)

Eilen meni rikki tuo maaginen 500 hiihtokilometrin raja! Tai en tiedä onko se nyt niin maaginen,mutta kun talvikuukausia on vielä jäljellä,on hyvät mahdollisuudet rikkoa tänä talvena 1000 km! Viime talvena sain kasaan "vain" 600,mutta nyt pääsi aloittamaan aikaisemmin ja tehokkaammin. Ja miksi sitten ylipäänsä laskea kilometrejä! En todellakaan tiedä, joku juttu siinä vaan on.
Tänään keli oli ihan mahtava taas kerran; aurinko paistoi ja muutama pakkasaste.Pieni varjo lenkkiin tuli siitä,että latu oli edelleen todella roskainen alkuviikon myrskyn jälkeen.Vaikka eilen satoi vähän lunta,ei se ihan vielä riittänyt peittämään havunneulasia,kaarnanpaloja ja oksia.Pahimmissa paikoissa oli aika taiteileminen,kun yritti "hyppiä" pahimpien risujen männynkäpyjen yli.Toisella kierroksella alkoi olla pitovoiteetkin jo aikalailla kuluneet pois,mutta sisulla menee suomalainen:) Ei tarvinnut huutaa:"havuja ....kele",kuten eräs kilpakollega muinoin:) Suksenpohjiakin tuli jo sääli; kuinka naarmuiset ne kohta on.Luistelusuksilla ei taaskaan olisi ollut mitään hätää! Kyllä niiden osto varmaan edessä on ennemmin tai myöhemmin ja samalla uuden hiihtotekniikan opettelu.  Mutta kun olen jo pari talvea vedellyt pertsaa,tulee itseni tuntien muutenkin kohta se hetki,että kaipaan tähän harrastukseen jotain uutta haastetta.

Eilen sain myös lopultakin itseni ohjelmoitua kuntosalille melkein vuoden tauon jälkeen.Se on ollut mielessä jo pitkään,mutta ongelma on ollut siinä,että ohjaajat on paikalla vain arki-iltaisin ja minä olen aamuliikkuja.Iltaisin on äärettömän vaikea enää saada itseään ylös ja ulos.Ohjaajaa taas tarvitsin kortin uusimiseen,valmiita ohjelmia en enää tarvitse.Sen verran on kokemusta ja tietoa karttunut  tuosta salihommasta,että osaan itse suunnitella tekemiseni sen mukaan mitä milloinkin on tähtäimessä.Jalkoihin ilman muuta tarvitsen voimaa ja sen ylläpitoa sekä juoksua,että hiihtoa silmälläpitäen.Onkin jo tuntunut,ettei oikein ole poweria pohkeessa.Ja keskivartalon korsetti on vähintääkin yhtä tärkeä.Hiihdossa tarvitaan tietenkin myös habaa ja niska-hartia vaivojen helpottamiseksi tarvitaan myös yläselän lihasten ja rintalihasten vahvistamista.Hyvä lihaskunto on tottakai työssänikin enemmän kuin tarpeellinen.Viime talvena olin vaan niin liekeissä hiihtämisestä,että en malttanut muuta tehdäkään.Ongelmani liikunnassa on muutenkin se,että kun innostun jostain lajista,teen sitä sata lasissa unohtaen kaiken muun.Vaikka järkevää,tai suorastaan välttämätöntä olisi useampien lajien harrastaminen tai ainakin treenata sekä kestävyyttä, että lihaskuntoa.Onneksi nämä Suomen vuodenajat tuovat sitä vaihtelua lajeihin ihan luonnollisella tavalla, jos vain haluaa.Kropalla kun on myös taipumus myös tottua tiettyyn menoon ja silloin kehitys pysähtyy,jos ei jotain muutosta tapahdu joko laadussa tai määrässä.
 Anyway; tuntui todella hyvältä treenata taas salilla.Eikä sinne meno sinänsä ole koskaan vaikeaa ollutkaan,koska olen aina siitä tykännyt.Ensimmäisen kerran aloitin joskus parikymmentä vuotta sitten ja jäin kyllä koukkuun heti.Osasin jopa tällä kertaa aloitella sen verran maltilla,ettei tänään ole vallan piiskattu olo.Yllätyksekseni pystyin myös treenanmaan jotakuinkin samoilla painoilla mihin jäin silloin viime kevättalvesta.Eli ei ole kuitenkaan pahaa taantumista tapahtunut. Nyt kun vaan malttaisin hiihtämiseltä käydä ainakin pari kertaa viikossa salilla niin hyvä tulee.Tietysti pitäisi alkaa pikkuhiljaa aloittaa juoksulenkitkin,jos meinaan ensi kesänäkin juosta puolimartsan tai ehkä parikin:) Ongelmanahan tässä on ajan puute! Lepopäiviäkin pitäisi oikaoppisessa treenissä pitää; miten ihmeessä sitten ehdin kaikkea? Ymmärrän oikein hyvin ettei huippu-urheilijaksi voi tulla OTO:na,kun tällainen harrastelijatasonkin ylläpitäminen vaatii suunnittelua.Ja nyt varmasti joku siellä pohtii,että miksei sitä voi sitten liikkua vaan omaksi ilokseen ilman sen kummempia tavoitteita? Voi toki ja pitääkin! Mutta itse olen vaan sellainen,että kaipaan niitä tavoitteita ja haasteita tässäkin ja niiden saavuttaminen tuo suunnattomasti iloa ja tyydytystä. Ja onnistumisen kokemuksiahan jokainen  elämässään tarvitsee.Tavoitteellinen treenaaminen myös kasvattaa itsekuria!
Muistan vielä toista vuotta sitten ajatelleeni,että olisi kiva juosta joskus maraton,mutta kolmivuorotyössä niin tavoitteellinen ja kurinalainen treenaminen,mitä se vaatisi, on mahdotonta. Kuinka ollakaan vaan,löysin itseni viime keväänä treenaamasta puolimaratonille kirjallisen ohjelman mukaisesti ja mietin vaan, että mikä tässä se ongelma olikaan! Taas tuli todistetuksi,että ihminen pystyy juuri siihen mitä haluaakin, jos vaan tahtotila on riittävän voimakas.Ja usko itseensä!

Minä pystyn! Minä osaan! Minä jaksan!