Vihdoin täälläkin!

Nimittäin ensilumi:)  
Puhtaana, pehmeänä ja valkoisena se peitti tienoon aamulla ylösnoustessa. Poissa oli kura, lika ja loputon syvä pimeys, jota on jatkunut ja jatkunut tänä syksynä. Lopulta sai kaivaa naftaliinista nastalenkkarit. Onneksi lunta oli kuitenkin vain muutama sentti; se ei vielä tee juoksemisesta raskasta.
Mustaa kahvia ja pari desiä Hart Sportia koneeseen ja metsään kuluttamaan eileisen pikkujoulun mässäilyn tuloksia. (Mikä siinä onkin, että maksetun pöydän ääressä sitä menettää järjen ja kohtuuden kokonaan ja mättää ruokaa lautaselleen kuin seuraavaateria olisi jossain valovuosien päässä;))

Pehmeä narskuva lumi tossujen alla tuntui ihanalta ja vaimensi kivasti askeleita.Olin jo etukäteen päättänyt juosta ainakin 10 km mikäli viime viikolla itsestään muistutellut penikkavaiva äityisi lenkkiä häiritsemään. Varovaisesta alusta huolimatta ensimmäiset viisi kilometriä pohkeita kiristi pahasti. Yritin vedellä rennosti ja puolivälin jälkeen alkoi lihakset lämmetä ja juoksu sujua. Viimeiset kilometrit olivat suorastaa lennokkaita ja täynnä liikunnan ja juoksun iloa puhtaimmillaan. Penikoista taisin päästä säikähdyksellä tällä kartaa ja toivottavasti jatkossakin, koska pahimmillaan se on vaiva, joka estää juoksemisen moneksi kuukaudeksi:/

Lenkkeilijöitä oli tosi paljon liikkeellä näin pyhäaamuna ja vastaantulijoita katsellessa voi vaan todeta, että lenkkipolulla ei ruttunaamoja näy;) Ainoastaan iloisia ilmeitä. Endorfiinimyrskyn silmässä mieleen nousi ajatus; kuinka paljon menettääkään ihminen, joka ei liikuntaa harrasta! Sohvan pohjalla ei tälläisia tunnelmia tavoita, vaikka väsyneenä sekin voi ihan antoisa paikka olla :D

Nyt, kun kesä mennyt on......

.....syksy saapuu! 
Melkein puoli vuotta mennyt ilman mielenliikkeitä ja aika vähillä muillakin liikkeillä;) Ihan niinkuin kesäkuussa kirjoitin, menneenä kesänä oli paljon intensiivistä urheilua häiritseviä muuttuvia tekijöitä. Ihan mukavia asioita kaikki tyynni; kummitytön rippijuhlat, lapsenlapsen syntymä,omat pyöreet, pojan ja miniän vihkiäiset ja sitten vielä ristiäiset. Vaikkei näistä mitään päivätolkulla juhlittukaan, ajatukset ja rytmin ne sekoittivat kuitenkin niinkin paljon, että jossain vaiheessa katsoin parhaaksi luopua tavoitteellisesta treenaamisesta. Vaikka alkukesä meni vielä suht hyvin, niin mammaksi tulon laskettu aika kun oli samana päivänä ensimmäisen suunnitellun puolimaran kanssa ja nuorenparin vihkiminen toisen puolimaran aattona, niin arvata saattaa, mikä jäi toissijaiseksi.
Kaiken lisäksi heinäkuussa runsas mustikkasato lenkkipolkujen varrella muodosti kohtalaisen ylipääsemättömän esteen metsässä juoksemiselle;) Ts. metsässä kyllä tuli juostua joka päivä, mutta ihan eri merkityksessä, kuin treenaamistarkoituksessa. Koska en tiettyjen anatomisetn esteiden takia pysty marjamättäällä kovin pitkään yhtäsoittoa kykkimään, on sinne mentävä vastaavasti useammin. Eli joka päivä! Ja siihen tulee hirveä himo!! Nimittäin marjastamiseen......Niin kauan kerätään, kun vähänkin jotakin löytyy ja pakastimeen mahtuu:) No; kun mustikat oli kerätty, kypsyi luonnollisestikin vadelmat......sitten puolukat...ja sen jälkeen suppilovahverot nousivat......Ensimmäiset suppikset löysin sattumalta puolukkareissulla ja niitähän sitten piti käydä ahnehtimassa ihan marraskuullakin vielä! Vaikka tykkään kerätä ja syödä sieniä, en ole ollut koskaan kova sienestämään. Ei riitä katsokaas kärsivällisyys niiden etsimiseen! Ne pitäisi tuoda valmiiksi nenän eteen, sitten kyllä kerään. Ja noin, jos sattumalta löydän hyvän paikan. Yhtenäkin syksynä löysin valtaisan herkkutattiapajan tällä samalla taktiikalla; olin etsimässä puolukoita!  Sinä talvena oli pakastin jokseenkin täynnä herkkutattia:)
Lähtipä nyt juttu hiukan rönsyilemään......Lenkkeilyn sijaan siis keskityin lähinnä ravinnon hankkimiseen luolanaisen tavoin. Puolustuksekseni voin sanoa, että tein sentään retket pyörällä ja kilometrejä tuli 5-10 joka kerta. Maastopyöräilyä, ei mitään tasaisella asfaltilla junnaamista .
Mutta nyt on marjat ja sienet poimittu ja voi taas keskittyä liikuntaan. Jokunen viikko sitten pahanlaiset rytmihäiriöt keskeytti  hyvin alkaneen ylimenokauden, mutta nyt on lääkitys kohdallaan ja taas mennään:) Juoksua,sauvakävelyä, vesijuoksua ja uusin hurahdus; painollinen hulavanne! Sen kanssa olen nyt veivannut lonkat mustelmille:) Tosi nopeasti se alkoi pysyä vyötäröllä ja löytyi sopiva hetkutusrytmi, mutta painon ansiosta pyörimisrata ei aina tahdo pysyä vaakatasossa, vaan varsinkin " vastaanottava" lonkka tahtoo saada kolhuja vanteen sisällä olevista painomuhkuroista. Hauskaa joka tapauksessa ja kuten kaikessa muussakin, minkä aloitan, täysillä mennään tässäkin heti:D

Lunta nyt vaan odottelen, että pääsisi taas hiihtämään. Tällä viikolla oli tarkoitus mennä Pyhälle ensilumille hiihtämään, loma kun on. Mutta, mutta.....lunta ei oikein ole sielläkään . Viime viikon lopulla avattiin ensimmäinen rinne ja 1.5 km ensilumen latua.Kun en laskettelua harrasta(vielä), niin ei oikein houkutellut ajaa sinne asti tahkoamaan tuota 1.5km pätkää, kun luonnon lunta on vain pari senttiä.
Positiivista tässä kaikessa on, että kevääseen on vain nelisen kuukautta ja sitten onkin taas uudet kujeet! Kesäloma ensi kesänä heti kesäkuussa ja silloin toivottavasti luodaan hyvä pohja tuleville liikuntatapahtumille:) 

Vuorotyön kirot vs. lenkkeilyn ilot

Hups vaan, onpas aikaa vierähtänyt tosiaan, kun olen viimeeksi tänne kirjoitellut. On tainnut uusi gps-reittitallennin viedä mennessään pahemman kerran:)

Olen viimeaikoina pohtinut, kuinka pieni suunnanmuutos ajatusmaailmassa voi saada aikaan suuren muutoksen treeneissä ja elämässä tietenkin yleensäkin. Vielä n. 1.5 vuotta sitten mietin ja olin miettinyt jo pidempään, kuinka kiva olisi joskus juosta maraton tai edes puolimaraton, mutta epäsäännöllistä kolmivuorotyötä tehdessä riittävän määrätietoinen ja tavoitteellinen treenaaminen on lähes mahdotonta. Tai siis niin luulin:) Miten sovittaa työvuorojen lomaan pitkät lenkit, vauhtilekit, intervallit, vauhtileikittelyt, vedot,normilenkit, voimaharjoitukset, palauttavat lenkit, venyttelyt sekä suositeltavat muut lajit? Miten jaksaa juosta riittävän monta lenkkiä viikossa? Miten sovittaa tarvittavat lepopäivät tasaisesti treenipäivien väliin?
Juoksija-lehden tilaajalahjana oli kuitenkin tullut kirja nimeltä " Matkalla maratonille" ja sitä ja treeniohjelmia lueskellessani alkoi pikkuhiljaa kypsyä ajatus kokeilemisesta. Voisihan alkaa kokeilla päivä ja viikko kerrallaan miten treeni edistyisi ohjelmaa seuraten. Onhan vuorotössä toisaalta se hyväkin puoli, että vapaita aamuja esim. on enemmän johtuen iltavuoroista ja vapaapäivät ovat säännöllisen epäsäännöllisesti. Eipä se ota jos ei annakaan.
Olen aamuihminen ja siitä johtuen lenkit on siis sijoitettava iltavuoro- ja vapaapäiville ja lepopäivät pääosin aamuvuoropäiville. Aamulenkeistä olen aina tykännyt vaan iltapäivällä töiden jälkeen tai illalla myöhään ei enää onnistu. Muutamia kertoja pakon sanelemana olen onnistunut jopa raahaamaan itseni lenkkipolulle aamuvuoron jälkeen vastoin luontaista rytmiäni, jos muuten olisi uhannut liian pitkä lenkkitauko. Joskus kun sattuu useampi aamuvuoro peräkkäin ja kolmenkin päivän lenkkitauko on jo syntisen pitkä. Jonkun verran jouduin tosiaan soveltamaan välillä ja joskus viikon kaksi lepopäivää tuli pidettyä peräkkäin, vaikka niin ei tietenkään ole tarkoitus, eikä järkevää.
Oma ongelmansa on vielä sitten yövuoro! Pätkäaamun jälkeen on pakko mennä heti nukkumaan, jos ylipäänsä nukkua aikoo ennen valvomista. Sinä päivänä jää siis lenkki väliin. Valvotun yön jälkeen taas lenkkeily on itsemurha ilman asetta, varsinkin tällä ikää. 
Niin siis aloin seuraamaan harjoitteluohjelmaa mielessäni kotinurkilla järjestettävä Suomen ensimmäinen maastopuolimaraton. Vielä oli ongelmana, että loman jälkeen luultavasti olisin töissä juuri sen viikonlopun. Sekin probleemi ratkesi kuin itsestään ja lopulliseen päätökseen siivitti pieni ketutus huomattuani lomaani siirretyn viikolla eteenpäin. Tuon siirron ansiosta olinkin siis vapaalla juuri sen tärkeän viikonlopun, eikä osallistumiselle ollutkaan mitään esteitä. Edeltävä kuukauden loma mahdollisti keskittymisen treeniin.
Ja kas; ihme tapahtui! Juoksin kuin juoksinkin ensimmäisen puolimaratonin viime kesänä. Ja vielä tavallista haastavamman johtuen reitin kovista ja monista nousuista. Tänä kesänä toivottavasti jatkoa seuraa, haaveena on ollut jopa useampi kuin yksi tapahtuma. Muuttuvia tekijöitä vaan on tänä kesänä enemmän ja niistä johtuen haave ei ehkä toteudu. Lomakin on vasta elo-syyskuulla ja vapaiden järjestäminen tarvittaville viikolopuille voi olla ongelmallista, mutta jospa edes yhden puolikkaan saisin plakkariin:) Ainakin tuli todistettua taas, että todelliset esteet lenkkeilylle ja treenaamiselle on vaan korvien välissä:)  Ehkä siis vielä joskus se täysmaratonkin!

Heia, Heia ja Mylogger:)

Työkaverin vinkistä tulin liittyneeksi liikuntaväen jonkinlaiseen Face-Book-tyyppiseen omaan sivustoon ja jäin tietenkin koukkuun heti kerrasta. Voiko olla hauskempaa tapaa pitää kirjaa treeneistään ja saada samalla kannustusta. Kun seuraa muiden treenejä ja omat on julkisia, myös itsekuri treenaamisen suhteen paranee. Silti sivusto on mielestäni "veitikoille vaan ei tosikoille"; toiset näämmä merkkaavat esim. shoppailun treenaamiseksi:) Toki nykyisissä hehtaarihalleissa se jonkinmoista hyötyliikuntaa vähintäänkin on. Jokainen taaplaa siellä tyylillään ja mahdollisia merkattavia lajeja on varmaan sata aina rakastamisesta aivojumppaan asti, joten merkintöjä kyllä kertyy. Vain mielikuvitus on rajana:) Itse käytän sivua ihan oikeiden treenien merkkaamiseen, on aika palkitsevaa nähdä ruudulla janana omat harjoitukset ja aktiivisuus, joista sivusto palkitsee erilaisin tasoin tyyliin pronssi-hopea-kulta...

Voi myös asettaa itselleen tavoitteita viikko/ kuukausi/ vuositasolla ja tietenkin määritellä kenen haluat omat tietosi näkevän tai mitä niistä. Voit liittyä erilaisiin ryhmiin ja käydä keskusteluja, joissa tosin on vielä ollut aika hiljaista.....Voi saada ja antaa kannustusta toisille. Tykkään kovasti!
Ainoa harmituksen aiheeni on, että taaskaan en saanut omia kavereitani innostumaan tästäKÄÄN asiasta (sorry vaan kamut, jos tätä luette, mutta tältä tuntuu)  Onneksi on yksi työkaveri joka innostuu mistä vaan( terveisiä Hannalle:)) ja tässä tapauksessa toki niinpäin, että Hannalta sain kipinän tähän. Onko ihmisiltä kadonnut leikkimielisyys ja kokeilunhalu, vai mistä on kysymys? Olenko ainoa, joka tykkää sähköisestä kommunikointimuodosta? Vai pitäisikö itseni olla keski-ikäisempi ja keskiluokkaisempi ja keskittyä vaan lainankorkoihin ja taloudellisiin suhdanteisiin sekä työelämän haasteisiin?


NO, mutta kyseisestä sivustosta on myös havaittavissa heti muitakin seurauksia omaan käyttäytymiseeni kuin ehkä entisestään tehostunut treenin seuranta! Tämän blogin pitäminen ei enää tunnukaan niin merkitykselliseltä kuin aloittaessa. Uusi purkamisreitti kun treenifiiliksille avautui yhtäkkiä. Toki tänne voi fiilistellä hiukan laajemmin ja syvällisemmin, kun taas tuohon toiseen merkataan vaan päällimmäiset  tunnelmat tuoreeltaan ja ehkä enemmän silkkaa faktaa tyyliin sykkeet, kalorit, ajat ja matkat.

Ilokseni sain toiselta työkaverilta vinkin myös toiseen uuteen inspiraattoriin; myloggeriin, joka on siis jonkinlainen pieni satelliittipaikannin, joka lenkillä mittaa kuljetun matkan ja kotona sitten tietokoneeseen liitettynä näyttää karttana kuljetun reitin, korkeuserot, vauhdin mm. Kapistus on parin sokerinpalan kokoinen eikä hintakaan päätä huimaa(n.50-60e) Kaikenlisäksi pitäisi löytyä ihan isommista tavarataloista! Kynnet syyhyten nyt odotan siis tilipäivää, että uskaltaa taas tehdä uusia hankitoja, budjetti kun on HIEMAN tiukka tällä hetkellä. Urheilun maailma on kivoja leluja tulvillaan ja ken tietoa lisää, se rahanmenoa lisää:)
Mutta anyway; juoksukausi siis hyvässä vauhdissa ja suunnitellun MAHDOLLISEN yhden puolimaratonin sijaan mielessä kangasteleekin nyt kolme eri juoksutapahtumaa tälle kesälle, mutta niistä vielä hys-hys! Katsotaan kuinka käy ja perästä kuuluu:)

Keskisyke 139 vitosella, jippijaijei :)

Tuli sitten todistetuksi, että talven pitkät ja hitaat hiihtolenkit on tosiaan tehneet  peruskunnolle hyvää:) Kävin aamulla juoksemassa metsässä toisen kerran tänä keväänä, kun lumet on vihdoin sieltäkin sulaneet.Vaikka heti lenkin alussa on jumalattoman pitkä ja aika jyrkkäkin ylämäki, pysyi syke aika hyvin alle 140, mikä aiemmin on ollut melkein mahdottomuus vaikka kuinka kevyttä lenkkiä olisi yrittänyt. Maksimisyke mittarin mukaan on ollut jossain kohtaa 169 (varmaan loppuvaiheessa mäkeä), mutta keskisyke tosiaan 139 ja alamäessä laski jopa 120 tuntumaan. Tämähän kertoo siis nopeasta palautumiskyvystä ja se puolestaan kunnon kohentumisesta. Kuitenkin lenkkiin käytetty aika kertoi, että juoksuvauhti ei ollut hitaampi kuin ennenkään kevyellä lenkillä. Toinen merkillepantava juttu oli se, että niin edelliskerralla kuin tänäänkin juoksin myös ylämäet suht vaivatta vaikka ne viime vuonna vielä usein tuotti tuskaa.
Mietin myös, että varmaan on tulevien lenkkien kannalta tärkeää, miten juoksee kauden ekat lenkit. Jos muistiin jää jälki, että tässä kohtaa viimeeksikin heivasin kävelyksi, iskee väsymys takuuvarmasti seuraavillakin lenkeillä samassa kohtaa. Ainakin viime vuonna kävi juuri näin. Kai sitä tavallaan antaa luvan itselleen kävellä esim. tietyn ylämäen, jos on edellisilläkin lenkeillä kävellyt siinä kohtaa. Haluaisi juosta, mutta pää sanoo, ettei jaksa. Ihmisen psyyke on kummallinen ja kiemuroita täynnä:) En yhtään kyseenalaista huippu-urheilijoiden harrastaman mielikuvaharjoittelun merkitystä:)
Tämän aamun lenkistä jäi hyvä fiilis, huomenna olisikin sitten pitkän lenkin vuoro. Katsotaan mitä sykemittari sitten mulle tarinoi, viime viikon pitkällähän se ei ollut mukana.

Pitkässä juoksussa:)

Kevään ensimmäinen pitkä lenkki ja hiukan arvellutti lähteä,kun en tosiaan ole juossut koko talvena.Aamulla oli huono olo jostain syystä (tässä iässä aamupahoinvointiin ei löydä yhtä luonnollista syytä kuin  nuoremmilla),mutta tsemppasin itseäni kilpaurheilijoiden tyyliin; teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää. Reitin olin suunnitellut etukäteen ja mielikuvissani sen jo reippaasti juossutkin, siis suunta Janakkalan kirkolle!
Tuuli oli tosi kova ja lähdinkin sillä asenteella,että käännyn takaisin,jos ei juoksu suju.Ensimmäiset pari kilometriä meni kuitenkin ihan vaivattomasti ja sen jälkeen juoksu alkoi tuntua jopa kevyeltä.Lähdin siis kiertämään kirkon lenkkiä,vain päinvastaiseen suuntaan kuin olin suunnitellut.Arvelin tuulen haittaavan näin vähiten.
Hauska havainto matkan varrelta oli,että samat tyypit jotka talvella päivittäin tuli laduölla vastaan,tuli nyt vastaan pyörällä,kävellen tai juosten.Niin pienet,pienet on piirit maan......
Vaan aurinko paistoi ja linnut lauloi ja ilmassa ihana kevään tuoksu.Vasta parilla viimeisellä kilometrillä alkoi sattua polviin,nilkkoihin ja vaivaisenluihin,muuten en varsinaisesti edes väsynyt kovasti eikä hengityksen kanssa ollut minkäänlaisia ongelmia.Nähtävästi läpi talven hiihtäen harrastettu peruskuntotreeni on tehnyt tehtävänsä ja kestävyyttä löytyy:) Ilmeisesti puolimaraton onnistuu siis tänäkin kesänä,vaikka juoksua onkin niin vähän nyt takana. Nyt vaan vauhtikestävyyttä treenaamaan,jos vaikka viime kesän aika paranisi.
15 km:n lenkki hyvällä fiiliksellä näin pyhäaamun ratoksi, olenpa varsin tyytyväinen itseeni:)

Reissunainen reppuineen korkeanpaikan leirillä

Tällä kertaa ikiliikkuja liikutti itsensä hiihtämään keväthangille pohjoiseen.Voiko reissua sanoa vielä perinteeksi,jos sen tein kolmatta kertaa näin keväällä? Voi kyllä ! Sitä paitsi tavaksi on tullut käydä myös ensilumilla syystalvesta.Ihan selvä perinne:)
Ja varmaan jo arvaattekin kuinka kiitollinen olin siitä,että satun omistamaan farmariauton.Sillä omalla autollahan reissunainen tietenkin reissaa ja rattiin kelpaan vaan itse.Sitä paitsi muita kuskeja ei tällä kertaa liiemmin ollut tarjolla,yksin kun taaskin menin.
Niin mihin yksin kulkeva ihminen tarvitsee farmariautoa? No;- mukaan pakataan ensinnäkin kahdet sukset,ne luistelusukset kun tuli nyt sitten lopultakin ostettua.Pelkästään jalkineita oli myös kolme kassillista; kahdet monot,varrelliset Gore-tex-kengät (siltä varalta,että innostun kokeilemaan lumikenkäilyä), juoksutossut tietenkin ja niihin liukuesteet(juoksuhimo iskee juuri silloin,kun tossuja ei ole mukana),sisätossut, jos vaikka kuntosalille tulisi mentyä huonon kelin yllättäessä.Hyvä olisi ollut olla myös jotkut läpsyttimet uimahalliin menoa varten,mutta ne nyt sitten päädyin jättämään pois jalkasienen uhallakin.Ja millään noista edellämainituistahan ei oikein kellon ympäri ajamiseen ole, joten matkajalkineet vielä erikseen.Lopputulema oli ,että ainoastaan monoja tuli käytettyä.Ja matkakenkiä tietenkin.
Suksiboxille olisi kyllä käyttöä tässä yhden naisen urheilufirmassa.Olen vaan pohtinut,että tarvitsisin autoon lisävarusteeksi silloin myös tikapuut,jotta ylettyisin boxin pakkaamaan......

Vaatteet kyllä mahtui yhteen isoon kassiin,vaikka siellä olikin varusteet kaikkia edellämainittuja lajeja varten.Kevättalvisia ulkolajeja voi onneksi harrastaa samoissakin vehkeissä,jossei oikein halua hifistellä.Kieltämättä mielessä kävi kyllä,että pilkillekin olisi kiva päästä.Se vaan olisi lisännyt tavaramäärää kohtuuttomasti.Sitä paitsi viikon loma on aivan riittämätön kaiken kivan harrastamiseen,aika ei yksinkertaisesti riitä.Onneksi en vielä ole innostunut luistelusta.......

No mutta; itse reissu onnistui loistavasti,vaikka ilmat ei aivan ihanteelliset olleetkaan ja vaikka reissua edeltävän viikon kärvistelin noro-viruksen kynsissä.Lähteminenkin meni aika täpärälle,kun juuri ehdin saada kaksi oireetonta päivää jotta voin mennä ihmisten ilmoille.Polvet vielä hiukan tutisi lähtöaamuna,mutta sunnuntaina otin tuntumaa urheiluun kevyellä 10km:n lenkillä ja iltapäivällä kokeilin ensimmäisen kerran elämässäni luisteluhiihtoa! Huh-huh,että tuntui vaikealta ja näin se meni; 200m. hiihtoa, syke varmaan 200(mittaria ei ollut nyt) ja 5min. puhaltelua.Pienikin loiva ylämäki ja meno tyssäsi siihen,niin kevyesti kun muut lajiin vihkiytyneet painelikin ohi.....Mutta perjantaina painelin jo 4km:n lenkin uudella tyylillä,eikä tarvinnut pahemmin pysähdellä.Kelikin oli kyllä uuden tyylin harjotteluun raskas: läpötila pysytteli plussalla koko viikon ja iltapäivästä,kun luistelua joudin treenaamaan,oli latu jo todella pehmeä ja upottava.Kyllä siinä konkaritkin pysähtyi välillä puhaltelemaan....:)

Aamupäivät,kun latukone oli juuri mennyt ja latu oli vielä priimakunnossa,pyhitin pertsalle ja hiihtelin pidemmät lenkit.Ilman liisteriä ei silti kertaakaan selvinnyt ja takasin palatessa näyttikin suksen pohjat siltä,että olin putsannut ladun mennessäni kaikista havuista ja männynkävyistä.Siitäkin huolimatta,että siellä ladut oli huomattavasti puhtaammaat kuin täällä enää pitkään aikaan.Onneksi ongelma koski tasapuolisesti kaikkia:) Osa iltapäivästä meni joka päivä suksien uudelleen hiihtokuntoon saattamiseen.Melkosta tuhraamista sen liisterin kanssa; välillä tuntui,että jokainen hiustupsukin on liisterissä:) Kaiken kaikkiaan hiihtokilometrejä kertyi kuitenkin viikon(6pv:n) aikana n. 130 ja pisimmän,n. 30km:n päivälenkin tein sinä ainoana päivänä,kun aamulla oli pari astetta pakkasta ja aurinko paistoi.Ihana päivä,kiersin tunturit ja porukkaa oli paljon liikkeellä.Uusia maisemia tuli tutuksi tälläkin reissulla,mutta vielä jäi retkiä tekemättä,joita olisin halunnut tehdä! Hyvä tietysti,että jää vielä tutkimattomia kohteita seuraavillekin reissuille.Ja se lumikenkäily jäi taaskin kokeilematta,en hiihdolta malttanut.Ja näyttäytyi se aurinko tosiaan parina iltapäivänäkin,vaikka enimmäkseen olikin aika harmaata ja suhjuista.


Hyvää peruskuntotreeniä kaiken kaikkiaan koko viikko ja sisälajeihin ei tarvinnut turvautua ,vaikka välillä tulikin vettä ja räntää niskaan.Mökille päästyä ei välillä tiennyt onko käynyt sittenkin uimassa vai hiihtämässä,niin märät oli varusteet ja monoissa vesi lotisi;)

Henkien taistelu

Aina ei ole niin itsestään selvää,että lenkille on kiva lähteä!
Tänä aamuna makailin sohvalla ja seurasin kuinka urheilullinen minäni taittoi peistä laiskan sivupersoonan kanssa."vain yksi vapaa,pitää levätä","väsyneenä ei kannata lenkkeillä","lenkille lähtö pitää olla hauskaa","ilma on aika ankea","päivä se on huomennakin"jne.Syitä kyllä tuntui löytyvän,miksi kannattaisi jäädäkin siihen sohvalle makaamaan.Lopulta kuitenkin urheiluminä sai niskalenkin sivupersoonasta ja  muisti jo Kekkosen maininneen,että kaikki liikunnan estävät syyt ovat tekosyitä !

Ei kun juoksuvermeet niskaan ja menoksi! Meno oli kyllä tosi tukkoista tällä kertaa heti alusta asti; sykkeet ampaisi tappiin ja voimia ei tuntunut olevan.Väkisin vetelin kuitenkin  sen 8km lenkin ja viimeisellä nousevalla kilometrillä oli pakko löysätä kävelyksi välillä.Reidet oli kuin ratapölkyt.Kävelyn vastapainoksi kuitenkin juoksin reipasta vauhtia vähän matkaa aina kun syke laski 130 tienoille.Voi sitten ajatella harrastaneensa vetoja vielä lopuksi:)
Lopputulos: lenkki taittui sitten 4 minuuttia nopeammin kuin viimeeksi vaikka juoksufiilis olikin huono!
Suihkun jälkeen oli kyllä aika voittajaolo vaikka reidet huusikin hoosiannaa;)

Että näin tällä kertaa,ei ole urheilijan elämä aina helppoa;)

Jonkun alku on jonkun loppu.

Tämä vanha sanonta sopii hyvin liikuntaankin,tässä tapauksessa hiihtokauden loppu on juoksukauden alku! Luntahan siis kyllä olisi vielä vaikka kuinka,mutta metsäladut on niin roskaisia,että sinne ei ole mitään asiaa tavallisilla voideltavilla pertsoilla.Ja auton kyytiin en suksia pakkaa muuten kuin pohjoiseen mennessä:) Haikealta tietenkin tuntuu hyvästellä hiihto taas yli puoleksi vuodeksi ainakin.Huhtikuun alussa onneksi pääsen ottamaan revanssin vielä pohjoisen laduille.Ja luultavasti syksyllä taas ensilumille sinne.Se on hyvä aloitus ja lopetus talvikauden harrastuksille.

Illalla jo nukkumaan mennessäni hekumoin ajatuksella aamuisesta juoksulenkistä ja tänään,vapaapäivän aamuna,vedin siis lenkkarit jalkaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna.Nastoitetut sellaiset! Tunne oli hulppea heti ensi askelista alkaen.Normaalia ekan kilometrin jäykkyyttä ei edes tuntunut,vaan askel kulki kevyesti koko ajan.Yritin pitää sykkeet 140 pinnassa ja alle,joka on mulle peruskestävyysvauhtia.Ensimmäisessä loivassa,mutta n. kilometrin pituisessa nousussa mittari näytti väkisinkin 150,vaikka kuinka yritin askelta lyhentää ja hidastaa.Mutta ylämäkeä seuraa alamäki ja se mukavasti tasoitti keskisykkeen,jonka totesin kotiin päästyäni olleen juuri tuo 140.Eli optimaalinen suoritus:)

Juoksussa vaikeaa ainakin itselläni on pitää pk-vauhti riittävän hitaana.Aina kun yritän hidastaa,asento lysähtää ja tekniikka pettää! Ja kun taas yritän kiinnittää huomiota tekniikan kasassa pysymiseen,vauhti kiihtyy kuin huomaamatta.! Mitenkään kovahan juoksuvauhtini ei millään mittarilla ole,mutta nuo syketasot mulla on aika korkeat.Kun suositusten mukaan pk-lenkki pitäisi juosta 120-130 sykkeellä,niin minulle nuo sykkeet tarkoittaa kävelyä.Yleensä 140-150 on jo reipasvauhtinen lenkki monelle,mutta minulla siis pk-vauhti. Minulle reipas tarkoittaa yli 150 ja jos sykkeet on koko lenkin sitä luokkaa se on jo vauhtikestävyyslenkki.Olisi kiva päästä testattavaksi johonkin ja saada määriteltyä ihan oikeat henkilökohtaiset sykerajat.Nämä nykyiset kun perustuu ihan vaan omiin tuntemuksiin.

Anyway; aurinko paistoi ja tasipa roiskasta ensimmäiset pisamat nenänpäähän:) Vielä kun lumi ja jää sulaa,tunne on taas uusi ja entistä hienompi,kun saa juosta ilman nastojen ropinaa! Lenkin viimeisellä kolmanneksella tuuli olikin sitten etuvasemmalta ja alkoi tehdä etenemisestä raskaampaa.Vaikka vauhti oli hidas,syke pysyi turhan korkealla.Mutta aurinko paistoi suoraan edestä ja lämmitti kasvoja mukavasti! Mikäs siinä oli hölkötellessä.Paitsi että tunsin seuraani hiipivän vanhan lenkkikaverini,päänsäryn.No,kotiin kun pääsee,niin Buranaa poskeen pari kappaletta ettei mene loppupäivä pilalle.Seuraava seuraan pyrkijä kevään korvalla onkin varmaan uudempi kaverini Gastriitti! Mutta ei voi mitään,Parasetamolille kun mun päänsärkyni vaan nauraa useimmiten.Ja kokemuksesta tiedän jo ensi vihlaisusta onko tulossa Burana-särky vai Panadol-särky.Onneksi kokemuksesta tiedän myös,että päänsäryn väheneminen on suoraan verrannollinen lenkkien määrään.Käänteisesti kylläkin niin,että mitä enemmän lenkkejä,sen harvemmin jomotusta.Kroppa kun huomaa,että tää onkin nyt tätä:)

Mutta asiaan! Eihän tämän mikään sairaus-blogi pitänyt olla!
Aseman kupeesta kun käännyin viimeiselle kilometrille joka jälleen on loivaa nousua koko matkan,kääntyi tuulikin kovana suoraan vastaan.Tuntui kuin olisi seinää päin puskenut ja houkutus heittää kävelyksi oli todella suuri.Mutta suomalaisella sisulla vetelin juosten loppuun asti ja kotiin päästyäni: what a feeling:D Jos olisikin päässyt unohtumaan,miksi juokseminen on niin ihanaa,niin kyllä sen tässä kohtaa viimeistään olisi muistanut. 8 km lenkki takana ja nyt venyttelemään,että huomennakin pääsee liikkeelle.
Ja huomenna onkin sitten kuntosalin vuoro,että pysyy juoksulihakset kunnossa:) Tuskin maltan odottaa,että pääsen taas metsään juoksemaan:)

Haasteita hiihtoladulla

Oispa aina -10 ja tyyni,kuiva pakkaskeli.Mikä ois hiihtäjän hiihdellä,mutta ihan niin simppeliä homma ei sentään ole.Voisi kuvitella,että sukset vaan jalkaan ja menoksi,mutta keliolosuhteet luovat tähän lajiin kyllä monenlaisia haasteita.Kun ei ole ammattilaisen taitoa ja aineita,niin voitelun onnistuminen pelkästään on ainakin omalla kohdallani enemmän ja vähemmän sattuman kauppaa.Juuri tuollaisella ihannekelillä se yleensä onnistuu jotakuinkin nappiin.Mutta kun on ihannelkeli,usein tekee mieli lenkkiä pidentää jos vaan aikaa on.Ja se taas merkitsee sitä,että puolenvälin jälkeen(ts. 10km:n)alkaa pitovoiteet niin vähissä pohjista,että suksi lipsuu.Jos voidepurkki onkin mukana,sen lisääminen kylmään ja märkään suksenpohjaan ei olekaan enää helppoa! Paljaalla kämmenellä voi suksen pitoaluetta lämmittää voidetta varten ja sitten hiihtohanskalla hinkuttaa.Kunhan ensin kohmeisilla sormilla olet saanut voidepurkin taskusta kaivettua ja auki.Kun suksen pohja on kohtuu lämmin ja kuiva,niin sormet sitä vastoin ovat märät ja jäässä! Ja itse ainakin usein pidennän lenkkiä niin suunnittelemattomasti fiilispohjalta,että voidetta ei ole mukana.Eikä  mikään vie voimia ja hiihdon nautintoa tehokkaamin kuin lipsuvat sukset.
Kun pakkanen sitten taas kiristyy -15 ja siitä kovemmaksi,ei niin pahasti lipsu,mutta ei kyllä luistakaan kunnolla.Kun ei ole niitä ammattilaisten kikkoja......Sitä paitsi sormet jäätyy yli 5km:n lenkillä,vaikka olisi kuinka monet sormikkaat.Lapin tumput on riittävän lämpimät alussormikkaitten kanssa,mutta  niin paksut,etteivät mahdu sauvojen rannelenkkeihin.
Kun pakkanen sitten hellittää otteensa,tarkoittaa se yleensä kovaa tuulta.Ja se taas tarkoittaa sitä,että puista putoaa oksia,neulasia ja kaarnaa ladulle! Hiihdä siinä sitten! Sama ilmiö tapahtuu suojakelillä.Silloin saa sukset kyllä pitämään liisterillä,mutta jonkun matkaa hiihdettyään löytää suksen pohjasta melkoisen valikoiman erilaisia luonnonantimia.Ja taas tökkii :(
Ja jos pakkasjakson jälkeen ei tuule niin sataa sitten lunta! Ei ole hyvä keli sekään! Riippuen lämpötilasta voi olla,että lumi kasaantuu suksenpohjiin mukavaksi kerrokseksi,joka saa menon muistuttamaan enemmän kävelyä,kuin hiihtoa. 
Ja sitten vielä eläimet,nuo ihanat luonnossaliikkujan seuralaiset!! Oravat rouskuttavat puissa käpyjä niin antaumuksella,että latu on paikoin aivan noiden kävyn "mitänenytonkaan"peitossa.Ja jänikset käyttävät latuja vessoinaan,hävyttömät:) Papanoita siellä,papanoita täällä,hiihtäjä hiihtää papanoitten päällä! Puhumattakaan siitä,että kun lähestytään kotia ja latu kulkee jo tien ja kevyen liikenteen väylän viertä niin mitäpä sieltä löytyykään muuta kuin koiran p***aa.Tottahan toki mamin pikku puudelin on mukava tehdä tarpeensa sileälle ladulle,ettei vaan lumi paakkuunnu takamuksen karvoihin.Ja sopivaa paikka etsiessä sekä rekku,että isäntä/emäntä tietysti tallustelevat latua pitkin jonkun matkaa.
Tästä voisi jo kuvitella ,että olisin kyllästynyt talveen,lumeen ja hiihtämiseen! E-hei,ei sentään.Nyt ovat tulossa ihanat aurinkoiset keväthanget ja minkä suksen pitävyydessä häviää,sen mielialan kohoamisessa auringon myötä voittaa:) Ja vielä on edessä se pohjoisen hiihtoreissukin! Pohdinpa vaan tässä sitä,että ei ole ongelmaton laji lainkaan hiihto.Juokseminen on huomattavasti helpompaa; sopiva vaatetus vaan ja tie auki taivasta myöten:))
Sisukkaana suomalaisena olen silti joka kelissä hiihtämään lähtenyt,aina voi jotain uuttakin lenkillä oppia.Mutta todellisen hiihtämisen nautinnon puhtaimmillaan kokee juuri tuossa -5-10 asteessa ja laitetaan siihen vielä aurinkoinen, tyyni päivä,niin vot! Ja ainopa oikea tyyli on tietenkin perinteinen! Luistelu on tekstiiliurheilijoita varten;) Voi olla kyllä,että jos en enää tänä talvena,niin ensi talvena viimeistään liityn tuohon joukkoon minäkin ainakin osittain.Helpottaa huomattavasti tätä kelien vaihtuvuudesta syntyvää problematiikkaa.
Ja siis pitopohjasuksethan on vaan amatööreja varten,jollaiseksi en itseäni  tietenkään lue;) Haastetta elämässä ja liikunnassa olla pitää,silloin on onnistumisen ilokin suurempi!

Jatkoa lenkkivaatteiden arvoitukselle!

Oli sen verran kiehtova tuo edellisen postauksen aihe,etten millään malta olla palaamatta siihen vielä! Mietin,että kuinka paljon yksi ihminen voi ylipäätänsä tarvita erilaisia urheiluvaatteita ja-varusteita vaikuttamatta totaalisen kajahtaneelta:)
No otetaanpa esimerkiksi juoksu; juoksupuku kesäksi ja talveksi sekä hellejuoksuvaatteet,muutamia lippiksiä,asfalttitossut,maastotossut,nastalliset tossut,ohut väliasu,paksumpi väliasu,windstopper-pipo,hanskat jne.,jne.Ja tietenkin juomavyö hellelenkeille tai muuten vaan pitkille lenkille! Eikä siinä vielä kaikki! Jos kerran tosissaan lenkkeillään,tarvitaan tietenkin juoksukalsarit ja juoksusukat,liiveistä nyt puhumattakaan(lucky men;))
Uskallanko edes miettiä mitä kaikkea hiihtoon tarvitaan....? No,siinä ehkä selvitään vähemmällä.Monot ja sukset on jo hyvä alku,ilman sauvoja ei toki voi hiihtää kovinkaan hyvin.Osaa juoksuvaatteista voi ehkä käyttää,mutta fiilis ei ole sama:) Alus-ja väliasut kyllä käy samat! Näihin päiviin asti kelpuutin hiihtoasuksi jo kaapissa olevia ulkoilupukuja,joita siis on erinäisiä siellä.Mutta tulihan se hiihtopukukin sitten ostettua.Kun halvalla sai! Ja kyllä kannatti; höyhenenkevyt ja hengittävä,ei tiivisty kosteus enää takin sisäpuolelle.Vaikka nuo vanhatkin ulkoilupuvutkin pitäisi olla hengittäviä,niin eipä vaan ajanut samaa asiaa.
Ja tottakai jokanainen tarvitsee oman ulkoilupuvun sauvakävelyyn,eräretkeilyyn,marjastamiseen ja kalastamiseen! Lisäksi tarvitaan yksi vähän "fiinimpi" joka ei haise hielle,jonka siis voi mennä ihmisten ilmoille,mutta joka on kuitenkin selkeästi ns. vapaa-ajan asu ja kielii kateellisille kanssaihmisille,että lomallahan tässä ollaan;)
Retkeilyyn ja vaeltamiseen ei ehkä riitä edes yksi puku; tarvitaan vähän kevyempää lämpimille ilmoille ja paksumpaa viileille sekä gore-texiä märälle kelille.Yksi sadeasukin olisi hyvä olla.Kalastuksessa taas ei pärjää pelkästään ulkoilupuvulla.Kelluntahaalari ja paukkuliivit-niitä ilman ei vesille pidä lähteä(kelluntahaalarini sivumennen sanoen kaipaisivat päivitystä ja paukkuliivit on vasta suunnitelmissa ensi kaudeksi).Kunnon n:llä alkavat kumisaappaat(ei saa mainostaa) ja pilkille tietenkin pilkkisaappaat.Ja kun näitä pakkastalvia nyt näyttäisi vielä riittävän,tulee kaapista löytyä tietenkin toppapukukin.Omaani en ole kylläkään juuri tarvinnut,kun nämä nykyajan tekniset vaatteet todella ovat kyllä niin lämpimiä,että sopivilla välikerroksilla niissä tarkenee melkeinpä säässä kuin säässä,kunhan ei ole paikallaan.

No hoh-hoijaa; tästähän puuttuu vielä sisälajivarustukset kokonaan! Vesijuoksuvarusteet;vyö,hanskat,nilkkavastukset,sauvat ja ehkä uimapukukin olisi tarpeen:) Salivermeistä puhumattakaan! Ja jos harrastaa jotain "pehmeämpää" lajia,tarvitaan pehmeämmät vetimetkin.Ei joogaamaan voi mennä kurveja nuolevassa kuntosali kostyymissa,eikä toisaalta spinningiin kovin liehuvalahkeisissa housuissa.

No niin,tuo loppupää oli ehkä meni jo sarkasmin ja suoranaisen pilkanteon puolelle,mutta totisinta totta on,että varusteita tarvitaan paljon ja kun ns. vapaa-ajan vaatteiden mallistot tosiaan kehittyvät koko ajan vaan paremmiksi ja kauniimmiksi,niin miten voi heikko nainen vastustaa kiusausta hankkia taas uutta ulkoilupukua.Varsinkin jos se on tarjouksessa;)

Lenkkivaateproblematiikkaa.....

Olen pannut merkille seikan,että siinä missä kanssasisarten vaatekaapit pullistelevat hippavaatteiden paljoudessa,minun kaappeihini tuppaa ilmestymään aina vaan uusia ulkoilupukuja! Kun halvalla saa....;) Vähän on kai Vilenin vikaa ja sitä paitsi kuka käskee valmistajien kehitellä aina vaan kauniinmpia,hienompia,teknisempiä ja kevyempiä pukuja.No tietysti hulluja urheilijoita varten.Siellä he visioivat pöytiensä ääressä,kuinka aina vaan uudet ja uudet urheilukärpäsen puremat kansanjoukot hiipivät vaaterekkien välissä kiilto silmissään parasta päällepantavaa etsien.
Ainakin itselläni tilanne on johtanut siihen,että lenkkivaatteet eivät tahdo mahtua mihinkään,mutta kun pitäisi lähteä johonkin ihmisten ilmoille,ei löydykään sitten yhtään mitään päälle pantavaa.Sen verran harvoin tulee "ulkonakin" käytyä(paitsi lenkillä;)),että viime reissulla päällä olleet vetimet ovat armottomasti käyneet vanhanaikaiseksi ja siellä "parempien" vaatteiden osastolla tunnen itseni ihan norsuksi posliinikaupassa:)

Toinen asiaan liittyvä ongelma on hikisten lenkkivaatteiden säilytys! Kotini häpeäpilkku on pitkin kylpyhuone-ja sauna"osastoa" kuivumassa roikkuvat hikiset lenkki-ja salivermeet! Joka lenkin jälkeen en viitsisi millään niitä pyykätä ja kaappiin puhtaiden vaatteiden joukkoon niitä ei voi laittaa.Sitä paitsi pitäähän ne kuivattaa! Ja jos vaikka pesisinkin ne joka lenkin jälkeen,pitäisi ne silti kuivattaa,eli tästä roikkumisongelmasta en pääsisi silti eroon.Ainoa ero olisi se,että ne eivät silloin haisisi hielle.Ja koska harrastan montaa eri lajia,on puolipitoisia vaatteitakin sitten joka lähtöön; hiihtovaatteet,juoksuvaatteet,salivaatteet,uimavarusteet jne. Tarvitsisin epäilemättä yhden ylimääräidsen huoneen pelkästään urheiluvaatteille,-välineille ja niiden huollolle!
Jos jollain on hyviä vinkkejä takataskussa näiden pulmien ratkaisuksi,niin kiitollisuudella otetaan vastaan:)

Tämä oli nyt tällainen kiireessä töihin lähtiessä kirjoitettu vuodatus,,jota en ehdi enää oikolukea,joten kirjoitusvirheitä voi vilistää siellä sun täällä.Suonette anteeksi;)

500 kilometriä elämäniloa:)

Eilen meni rikki tuo maaginen 500 hiihtokilometrin raja! Tai en tiedä onko se nyt niin maaginen,mutta kun talvikuukausia on vielä jäljellä,on hyvät mahdollisuudet rikkoa tänä talvena 1000 km! Viime talvena sain kasaan "vain" 600,mutta nyt pääsi aloittamaan aikaisemmin ja tehokkaammin. Ja miksi sitten ylipäänsä laskea kilometrejä! En todellakaan tiedä, joku juttu siinä vaan on.
Tänään keli oli ihan mahtava taas kerran; aurinko paistoi ja muutama pakkasaste.Pieni varjo lenkkiin tuli siitä,että latu oli edelleen todella roskainen alkuviikon myrskyn jälkeen.Vaikka eilen satoi vähän lunta,ei se ihan vielä riittänyt peittämään havunneulasia,kaarnanpaloja ja oksia.Pahimmissa paikoissa oli aika taiteileminen,kun yritti "hyppiä" pahimpien risujen männynkäpyjen yli.Toisella kierroksella alkoi olla pitovoiteetkin jo aikalailla kuluneet pois,mutta sisulla menee suomalainen:) Ei tarvinnut huutaa:"havuja ....kele",kuten eräs kilpakollega muinoin:) Suksenpohjiakin tuli jo sääli; kuinka naarmuiset ne kohta on.Luistelusuksilla ei taaskaan olisi ollut mitään hätää! Kyllä niiden osto varmaan edessä on ennemmin tai myöhemmin ja samalla uuden hiihtotekniikan opettelu.  Mutta kun olen jo pari talvea vedellyt pertsaa,tulee itseni tuntien muutenkin kohta se hetki,että kaipaan tähän harrastukseen jotain uutta haastetta.

Eilen sain myös lopultakin itseni ohjelmoitua kuntosalille melkein vuoden tauon jälkeen.Se on ollut mielessä jo pitkään,mutta ongelma on ollut siinä,että ohjaajat on paikalla vain arki-iltaisin ja minä olen aamuliikkuja.Iltaisin on äärettömän vaikea enää saada itseään ylös ja ulos.Ohjaajaa taas tarvitsin kortin uusimiseen,valmiita ohjelmia en enää tarvitse.Sen verran on kokemusta ja tietoa karttunut  tuosta salihommasta,että osaan itse suunnitella tekemiseni sen mukaan mitä milloinkin on tähtäimessä.Jalkoihin ilman muuta tarvitsen voimaa ja sen ylläpitoa sekä juoksua,että hiihtoa silmälläpitäen.Onkin jo tuntunut,ettei oikein ole poweria pohkeessa.Ja keskivartalon korsetti on vähintääkin yhtä tärkeä.Hiihdossa tarvitaan tietenkin myös habaa ja niska-hartia vaivojen helpottamiseksi tarvitaan myös yläselän lihasten ja rintalihasten vahvistamista.Hyvä lihaskunto on tottakai työssänikin enemmän kuin tarpeellinen.Viime talvena olin vaan niin liekeissä hiihtämisestä,että en malttanut muuta tehdäkään.Ongelmani liikunnassa on muutenkin se,että kun innostun jostain lajista,teen sitä sata lasissa unohtaen kaiken muun.Vaikka järkevää,tai suorastaan välttämätöntä olisi useampien lajien harrastaminen tai ainakin treenata sekä kestävyyttä, että lihaskuntoa.Onneksi nämä Suomen vuodenajat tuovat sitä vaihtelua lajeihin ihan luonnollisella tavalla, jos vain haluaa.Kropalla kun on myös taipumus myös tottua tiettyyn menoon ja silloin kehitys pysähtyy,jos ei jotain muutosta tapahdu joko laadussa tai määrässä.
 Anyway; tuntui todella hyvältä treenata taas salilla.Eikä sinne meno sinänsä ole koskaan vaikeaa ollutkaan,koska olen aina siitä tykännyt.Ensimmäisen kerran aloitin joskus parikymmentä vuotta sitten ja jäin kyllä koukkuun heti.Osasin jopa tällä kertaa aloitella sen verran maltilla,ettei tänään ole vallan piiskattu olo.Yllätyksekseni pystyin myös treenanmaan jotakuinkin samoilla painoilla mihin jäin silloin viime kevättalvesta.Eli ei ole kuitenkaan pahaa taantumista tapahtunut. Nyt kun vaan malttaisin hiihtämiseltä käydä ainakin pari kertaa viikossa salilla niin hyvä tulee.Tietysti pitäisi alkaa pikkuhiljaa aloittaa juoksulenkitkin,jos meinaan ensi kesänäkin juosta puolimartsan tai ehkä parikin:) Ongelmanahan tässä on ajan puute! Lepopäiviäkin pitäisi oikaoppisessa treenissä pitää; miten ihmeessä sitten ehdin kaikkea? Ymmärrän oikein hyvin ettei huippu-urheilijaksi voi tulla OTO:na,kun tällainen harrastelijatasonkin ylläpitäminen vaatii suunnittelua.Ja nyt varmasti joku siellä pohtii,että miksei sitä voi sitten liikkua vaan omaksi ilokseen ilman sen kummempia tavoitteita? Voi toki ja pitääkin! Mutta itse olen vaan sellainen,että kaipaan niitä tavoitteita ja haasteita tässäkin ja niiden saavuttaminen tuo suunnattomasti iloa ja tyydytystä. Ja onnistumisen kokemuksiahan jokainen  elämässään tarvitsee.Tavoitteellinen treenaaminen myös kasvattaa itsekuria!
Muistan vielä toista vuotta sitten ajatelleeni,että olisi kiva juosta joskus maraton,mutta kolmivuorotyössä niin tavoitteellinen ja kurinalainen treenaminen,mitä se vaatisi, on mahdotonta. Kuinka ollakaan vaan,löysin itseni viime keväänä treenaamasta puolimaratonille kirjallisen ohjelman mukaisesti ja mietin vaan, että mikä tässä se ongelma olikaan! Taas tuli todistetuksi,että ihminen pystyy juuri siihen mitä haluaakin, jos vaan tahtotila on riittävän voimakas.Ja usko itseensä!

Minä pystyn! Minä osaan! Minä jaksan!

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,kun hanki on hohtava eessä.....

Mittari näytti aamulla -17.8,mutta vakuutan itselleni,että kyllä siellä tarkenee.Sukset jalkaan ja menoksi! Ja kyllä kannatti:) Vaikka pakkanen pureskeli pakaroita ahneesti ja sormet oli loppulenkistä niin tunnottomat,että pelkäsin niiden jo tipahtavan irti-poikki.Suksen luisto ei näissä asteissa ole enää paras mahdollinen,mutta onneksi latu oli tahkoontunut melko kovaksi eilisen päivän jäljiltä.Meno oli siis kuitenkin melko letkeää.Onhan noita pulvereita ja pastoja joilla saisi luiston hiottua huippuunsa,mutta kun yksi pulveripurkki maksaa n. 70e ja siitä riittää vain kolmeksi kerraksi,niin jätän ehkä sen sortin säädöt kilpahiihtäjille! Niiden käytössä pitää olla myös hengityssuojaimet.
Mutta mikä sai taas kirjoittamaan,oli tämä upea auringonpaiste,josta ei tänä talvena vielä ole saanut liiemmin nauttia.Metsässä oli melkein itkettävän kaunista.Vielä melko alhaalta paistava aurinko värjäsi lumisten puiden latvat melkeinpä kelta-oranssiksi ja aukeammilla paikoilla hangella kimalsivat tuhannet timantit.Köyhän naisen parhaat ystävät ovat siis lumihangessa;)
Otsikon runo jatkuu; "hyvä on hiihtäjän hiihdellä,kun ystävä hällä on myötä..."Niinpä!
Voi miten toivoin tänäänkin,että olisin tämän elämyksen voinut jakaa jonkun ystävän kanssa.Surin siis taas sitä,että kukaan ystävistäni ei ole hurahtanut hiihtoon eikä liikuntaan muutenkaan yhtä paljon kuin minä:( Miten paljon ihmiset menettävät,kun jäävät vaille niitä kokemuksia joista itse pääsen nauttimaan niin kesällä juostessani kuin talvella hiihtäessäni tai ihan vaan patikoidessa ja nuotiolla evästäessä.Luonnon keskellä sielu lepää (ja ennenkaikkea hermo...;))Mikään musiikki ei voi olla ihanampaa kuunneltavaa kuin hiljaisuus.Tai tuulen suhina puissa ja lintujen laulu,luonnon äänet ylipäänsä.Tai tulen rätinä nuotiossa.Ja se nuotiosavun tuoksu; sitä ei voita mikään:)
Lenkiltä tullessa suorastaan pursuaa endorfiineja ja positiivista energiaa.Olo niin euforinen,että voisi syleillä koko maailmaa:) Mitkään vaikeudet eivät silloin tunnu ylipääsemättömiltä ja elämä on ihanaa!

Ei turhaan sanota ,että liikunta on onnellisuuspilleri !

Huoltohommia!

Räntää rätkii ja asteet nollassa.Päätin jättää tänään hiihtolenkin väliin viimeviikkoisesta viisastuneena,kun niitä luistelusuksia ei sitten edelleenkään ole! Päätin pitää meditatiivisen tuokion suksien huollon parissa.
Tuo voitelualustan järjestely on pikkasen säätämistä,kun ei ole varsinaisesti sille omaa tilaa.Onneksi on tää "vierashuone" kuitenkin.Koska ei ole tarpeeksi pitkää pöytää käytössä viritän vanhan Singerin jatkoksi silityslaudan ja niiden reunoihn sitten kiristän ruuvipenkkityyliset suksen pidikkeet. Kukaan ei ole niin kekseliäs kuin nainen:)
Hartaasti sitten puhdistin pohjat ja laitoin huolella uudet parafiinit ja siiklasin ja harjasin viimisen päälle. Toivottavasti huomiseksi pakastaa,niin pääsee taas ladulle.Nyt harmitti,kun en ole saanut aikaiseksi uusia sitä kuntosalikorttia! Salilla kun on päivystys vaan iltaisin.Tosin tekee hyvää pitää välillä lepopäivä urheilusta.Tiedän kyllä lepo olisi kunnon kehittymisen ja ylirasittumisen vaaran vuoksi suorastaan välttämätön välillä,mutta siinä olen huono.Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi,jos en pysy liikkeessä koko ajan......
Hiukan kyllä pysäytti miettimään tuota ylirasituksen vaaraakin,kun viimeviikolla yksi kanssahiihtäjä kuoli sinne ladun varteen.Tulin paikalle,kun elvytys oli jo aloitettu,mutta jäin tietysti myös siihen.Ambulanssi tuli melko pian,mutta näin kyllä siinä jo,ettei mitään ole tehtävissä.Vaikka työssäni kohtaan kuolemaa koko ajan,tuntui tosi pahalta.Työ on kuitenkin työtä,mutta vapaa-aika on eri asia.Vieläkin,kun hiihdän sen paikan ohi,näen sen miehen elottomat kasvot silmissäni:(
Vaikka tiedän,että hänellä oli ollut sydänsairaus ja ikääkin oli parikymmentä vuotta enemmän kuin itselläni,niin silti.....Hänen ikäisensä ei minun näkökulmastani ole vielä kovinkaan vanha.Eipä silti; asian voi ajatella niinkin,että mikä sen parempaa kuin lähteä ns. saappaat jalassa rakkaan harrastuksen parissa.Eipä tarvitse ainakaan virua tuolla laitoksessa avuttomana sängyn pohjalla.
Mutta asiasta ananakseen, hiihtokilometrejä on nyt kasassa 440 eikä tammikuu ole edes vielä lopussa. Se tietää tälle talvelle parempaa lopputulosta kuin viime talvena.Tyhmää tietysti laskea kilometrejä,kun järkevintä olisi panostaa lenkkien laatuun ja monipuolisuuteen.On vaan niin itsetuntoa kohottavaa seurata,kuinka kilometrejä karttuu.Ja kun ottaa huomioon millaisessa maastossa hiihdän,niin eiköhän nuo laatutekijätkin tule kuntoon ihan itsestään:D

Vaan nyt täytyy lähteä valmistautumaan töihin iltavuoroon; katsomaan kestääkö selkä työntekoa,vai mitä sanoo hän!Jospa kerkiäisi vaikka vähän venytellä vielä,kun sitäkin puolta on tullut hiukan laiminlyötyä viimeaikoina.

Pakkolepoa!

Sairaslomalla alaselän kipuilun takia! Liikkua saa ja pitääkin,mutta varovasti ja kevyesti.Pitää välttää kaikkea,mikä aiheuttaa kipua(eli työtä!) .Etukumara asento on tosi paha ja siihen jos tulee vielä kiertoa päälle.Töitä ei kuitenkaan selkä suorana pysty tekemään! 
Mikä sitten kenenkin mielestä on kevyttä liikuntaa? Juosta nyt ei saa,se on selväkin.Uinti kuulema olisi hyväksi,mutta sitten on niskat jumissa,kun en osaa pitää kasvoja vedessä.
Kyllä taas tuli mieleen,että kohdallani varmaan maailma romahtaisi,jos liikuntakyky jostain syystä menisi tai siihen tulisi vaan jotain rajoitteitakin.Täytyy olla iloinen,että on näinkin terve ja yrittää entistä huolellisemmin kuntoaan hoitaa.Terveys ei ole itsestäänselvyys!

 Eilen vaan lepäilin sitten ja popsin särkylääkkeitä,tänään kokeilin vähän hiihtoa.Varovasti! Ja kevyesti! Kelikin nyt sitten sattui olemaan harvinaisen haasteellinen; nollassa ja uutta kosteaa lunta sataa hiljalleen.Hyvin luisti taaksepäin,mutta eteenpäin ei yhtään! Paikoitellen lisäksi lumi tarttui kiinni pitovoiteisiin.Tuli ihan mieleen lapsuuden ja kouluaikojen pakkohiihdot.Onneksi en ollut ainoa kenellä oli ongelmia; ylämäessä yksikin kaveri "käveli" ohitseni suksillaan ja tuumasi,ettei oikein luista! Kaverilla oli lunta suksen pohjissa päästä päähän,mulla sentään vaan pitoalueella:)

Tulipahan nyt kuitenkin ulkoiltua,vaikkei tuo kauhean mielekästä ollutkaan.Loppupäivän voikin sitten vedellä lonkkaa:)Katsotaan mitä selkä tuumii tästä.

Uusi viikko,vanhat kujeet!

Taas on viikko vierähtänyt ja uusi alkanut. Ja jälleen vesikelin merkeissä :( Uskomatonta ,miten sitä tällainen kesän lapsi voi kaivata lunta ja pakkasta. Viime viikolla plakkariin tuli vaivaiset 35 hiihtokilometriä ja 8 juoksua ja alkava viikkokin näyttää siis hiukan huonolta.Tänään olin hierojalla mikä tarkoittaa sitä ,että kaikenlainen urheilu ja muu rehkiminen on loppupäivältä kielletty! Tylsää!
Hieronta kyllä teki hyvää.Alaselkä ja hartianseutu olleet jo viikon tosi huonossa kunnossa,toivottavasti tästä taas uusi elämä urkenee.

Eilen kävin muutamien kesän juoksutapahtumien sivuilla tutkailemassa tulevaa kesää,josta sivumennen sanoen on luvattu,jos mahdollista,vieläkin kuumempaa ja kosteaa kuin viime kesä! Saa nähdä miten käy maraton-treenien sitten... Vaikka hyvinhän ne luonnistui viime kesänäkin,kun 27 asteessa pinnistelin 20km:n lenkin yhdenkin ohittamani äijäporukan virnistellä juomavyölleni:"meinasitko pitkällekin juosta?".Kyllä hymyt hyytyi kävelijöiltä,kun kerroin melkein 20 olevan jo takana:)

Eli ajatukset näköjään on jo ensi kesässä! Toivottavasti pystyn uusiin haasteisiin ja säilyttämään silti tähän urheiluhulluuteen rennon asenteen,eli nauttimaan elämästä muutenkin;) Ei siis liian ryppyotsaista meininkiä,vaan välillä täytyy saada harrastaa myös paheita,joiden summa elämässä yleensäkin on joka tapauksessa vakio:D
Myös ensi syksyn kalareissu Inarille on jo ollut työn alla ja uusia vieheitäkin hankittuna! Mm. uusi  samanlainen,joka viimesyksynä jäi sen jättitaimenen suuhun! Niin oli iso,että vei siimatkin kelasta viimeistä senttiä myöden vaikka jarru oli niin piukeella,että  itse vetämällä siima tuskin liikkui kelasta. Ja tämä ei ole kalavale! Täytyyhän se vonkale käydä sieltä hakemassa ja tällä kertaa olen varautunut järeämmin asein ja asentein:D Kun en uskonut,että tollasen isomuksen kiinni tarrraaminen olisi mahdollista.

Sitä ennen kuitenkin; vielä on talvea jäljellä ja tulossa myös huhtikuussa Pyhän keväthangille hiihtoreissu:) Toivotaan aurinkoisia kelejä;-niin tänne etelään kuin sinnekin.

Kiitos Ilmojen Haltija :)

Eläköön!! Viimeisen vuorokauden aikana on satanut ainakin 10cm uutta lunta ja lisää tulee koko ajan! Vielä pari vuotta sitten olisin vaipunut synkkyyteen moisen luonnonilmiön edessä ja suunnitellut vähintään harakiriä.Juokseminen olisi raskasta lumisilla teillä,metsään ei pääse,kun hiihtäjät mokomat ovat valloittaneet kesän lenkkipolut.Loputonta auton rapaamista ja harjaamista,autopaikan kolaamista jne.
Tänä päivänä se tarkoittaa sitä,että taas pääsee hiihtämään,kun ladun roskapeite peittyy puhtaaseen,valkeaan lumeen:)

Aamulla putsasin parin päivän takaiset havunneulasten kirjomat liisterit suksenpohjista ja uuden luistovoitelunkin tein oppimallani(tietenkin netistä) uudella tekniikalla(miksiköhän tää kirjasinmalli vaihtui yhtäkkiä kesken tekstin?). Eli en perinteisesti valuttanutkaan parafiinia pohjaan,vaan käytin parafiininpalaa pikaisesti kuumalla raudalla,hankausta suksen pohjaan ja uudelleen kunnes koko luistoalue on käsitelty.Sitten sulatus pohjaan raudalla ja tavanomainen siiklaus ja harjaus.Nopeaa,eikä välttämättä tarvitse voitelutelinettä viritellä.Vielä kolme kerrosta tervaa pidoksi ja eikun hiihtämään:D

Hiukan oli ja on vieläkin jalat kipeät eilisestä 8km:n juoksulenkistä(n. 2kk taukoa juoksusta!),mutta kevyesti sivakoin tutun 10km:n lenkin laskuineen ja nousuineen.Maasto täällä on siitä mukava,että yhdellä lenkillä tulee harjoitettua ja harjoiteltua monenlaista tyyliä ja tekniikkaa.Tavallista vuorohiihtoa,lyhennettyä vuorohiihtoa loivemmissa mäissä,haarakäyntiä yhdessä jyrkässä nousussa,mäenlasku kurveineen ja auraustekniikka joko yhdellä tai kahdella jalalla.Tamppaus on ainoa,mitä tällä reitillä ei tarvita! Samanlaista vauhdin hurmaa näissä alamäissä ei juoksemalla koe! Eikä jäällä hiihtämällä,vaikka siinäkin on puolensa(varsinkin aurinkoisina kevätpäivinä)! Eli tervetuloa Ritvan hiihtokouluun:)

Jossain vaiheessa olin suunnitellut meneväni vielä illalla kokeilemaan spinningiä,mutta luovuin siitä nyt tällä kertaa.Kuten myöskin toisesta lyhyestä lenkistä ennen saunaa.Järjen ääni voitti tällä kertaa ja päädyin vaan menemään saunaan ilman lenkkiä:) Mutta spinningiä aion kyllä tänä keväänä kokeilla. Ja body pumpia,joka on nyt uutena tuossa salilla missä olen käynyt. Tuo vuorotyö vaan rajoittaa niin pahasti mihinkään ryhmätunteihin sitoutumista (ylipäätänsä olen todennut työn pahasti haittaavan harrastustoimintaa,kuinka paljon enemmän sitä ehtiskään treenaamaan,jos ei tarvitsisi käydä töissä:)).Siksi yksilölajit sopivat paremmin.Tosin olen muutenkin tällainen yksinäinen puurtaja mieluummin kuin ryhmäliikkuja! Luultavasti ns. sosiaalisuusämpäri tulee jo töissä täyteen,ei enää vapaa-aikan jaksa olla kovin sosiaalinen.


Mutta nyt saunan lämpöön hautomaan kipeitä lihaksia,jotta kykenee taas huomenna vapaiden jälkeen töihin:)
 

Alku aina hankalaa

Loin tänään tämän blogin koska usein on tuntunut siltä,että olisi mukava laitta ylös ajatuksiaan sekä huonoista että ennenkaikkea hyvistä fiiliksistä ja hetkistä liikunnan ja retkeilyn parissa.
Olen liikunnan suhteen tällainen "myöhäisherännyt",mutta sitäkin innokkaampi harrastelija.Kävellen olen toki lenkkeillyt aina,mutta juoksemisen aloitin n.6-7 vuotta sitten välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä."Urani" huipun koin viime kesänä,kun juoksin ensimmäisen puolimaratonin.Haastetta en valinnut tietenkään helpoimmasta päästä,vaan koitos oli Suomen ensimmäinen maastopuolimaraton.Valitsin sen ainoastaan syystä,että juostiin tässä omilla kulmilla samoilla lenkkipoluilla joilla muutenkin juoksen.Suoritukseeni olin varsin tyytyväinen vaikkei aika päätä hiponutkaan.Ja nälkähän kasvaa tietysti syödessä; vaikka maaliin tullessa tuntui,että tämä on sulaa hulluutta,kohta jo mielen valtasi ajatukset paremmasta ajasta ensi kesänä tai peräti täysmaratonista!
Viime talvena innostuin myös hiihdosta parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.Aikani jo aiemmin ostamallini "pakettisuksilla" ja pitoteipeillä tumpuloituani marssin urheiluliikkeeseen ja ilmoitin haluavani sukset joilla hiihtäminen myös sujuu.Onnekseni tielleni osui lajista innostunut varsin ammattitaitoinen ja kärsivällinen myyjä,joka hetken tapojani kartoitettuaan myi minulle edullisesti viime vuoden mallistosta kilpa/ aktiivihiihtäjän sukset :) Päivääkään en ole kauppaa katunut ja samassa rytäkässä kunnianhimoisena naisena opettelin myös itse voitelemaan sukseni! Ei lipsu enää ....kele! Viime talvena tuli hiihtokilometrejä n. 600 ja tänä talvena on nyt jo kasassa melkein 350.Tyylinä on perinteinen,mutta viimepäivien suojakelin ja tuulen ravisteltua havunneulaset ja kaarnanpalat metsäladulle matoksi,on mieleen hiipinyt tietysti luistelusuksien hankkiminen; ne olisi hyvät myös kevään vesikeleillä esim. Lapissa. Käyn siellä mahdollisuuksien mukaan ensilumilla syksyllä ja sitten huhtikuussa aurinkoisilla keväthangilla.
Ja Lapista päästäänkin sitten mukavasti toiseen harrastukseeni retkeilyyn.Suomen kansallispuistoja on tullut kierrettyä ihan kiitettävästi reppu selässä luontoa ihmetellen.Joskus ystävän kanssa,mutta enimmäkseen yksin.Liikuntaahan on tämäkin mitä parhainta.Patikoinnin lisäksi tulee siellä myös kalstettua,enimmäkseen Inarinjärvellä,ts. toistaiseksi ainoastaan siellä.Mutta niistä retkistä joku toinen kerta.